Matkailu- ja ravintola-ala odottaa hiihtolomakaudesta vilkasta

21.02.2012

Kuluva hiihtolomasesonki näyttää matkailu- ja ravintola-alalle edellisvuotta valoisammalta. Esimerkiksi hiihtokeskuksissa lähes kaikki majoituspaikat ovat varattuja viikoille 8–10. Rinteet ovat tänä vuonna poikkeuksellisen hyvässä kunnossa kaikkialla Suomessa. Myös sää suosii nyt kotimaassa matkailevaa.

Lomamatka varataan entistä lyhyemmällä varoitusajalla, joten sääennusteilla on suuri merkitys. Kokonaisuutena vuodesta 2012 odotetaan kuitenkin alalle vaikeaa.

– Toimiala odottaa hiihtolomakaudelle pientä kasvua viime vuoteen verrattuna. Etenkin Pohjois-Suomessa leudon alkutalven aiheuttamat menetykset on saatu kurottua kiinni. Myös sääennusteet näyttävät lähiviikkoina suosivan lomalaisia, toteaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

Vaikka näkymät talvikauden suhteen ovat positiivia, näyttää kuluva vuosi talouskehityksen valossa epävarmalta. Vuonna 2011 alkanut nopea kasvu hotelli-, ravintola- ja matkailupalveluiden kysynnässä tasaantui kolmannella vuosineljänneksellä. Tänä vuonna kasvua ei ole näköpiirissä lainkaan. Toimialan palveluiden kysyntä ei ole vieläkään palautunut taantumaa edeltäneelle vuoden 2007 tasolle. Tulevan kehityksen uhkana ovat euron kriisin syveneminen ja sen myötä lisääntyvä yleinen epävarmuus.

Matkailualat työllistävät Suomessa jo yli 130 000 henkilöä. Matkailuun keskeisesti kuuluvan majoitus- ja ravitsemisalan työvoiman määrä kasvoi 30 prosenttia vuosina 1995–2010. Ala on erittäin työvoimavaltainen ja tuo verotuloja valtiolle ja kunnille valtakunnallisesti.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa on matkailu-, hotelli-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelualan sekä niihin liittyvän hyvinvointipalvelualan edunvalvoja ja työmarkkinajärjestö. MaRassa on 2 400 jäsentä, joilla on yli 6 000 toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin 60 000 henkilöä. Jäsenyritysten liikevaihto on yli 5,5 miljardia euroa.

Lisätietoja:
www.mara.fi

Verkkosivuilta www.ski.fi näet kaikki Suomen avoimet rinteet, rinnesääennusteet sekä muuta laskettelualan yleis- ja ajankohtaista tietoa.