Paikallinen palkankorotuserä kannustaa ja motivoi

07.03.2012

Yrityskohtaiset ratkaisut ja paikallinen sopiminen ovat entistä tärkeämpiä tekijöitä pyrittäessä kehittämään yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä työyhteisöjen toimivuutta. Elinkeinoelämän keskusliitto on tästä syystä järjestänyt jo pitkään alueellisia seminaareja paikallisen sopimisen edistämiseksi.

Seuraava tilaisuus on torstaina 8.3. Tikkurilan Sokos Hotellissa. Tilaisuudessa on tarkoitus käsitellä erityisesti paikallisten palkankorotuserien jakamista. Teema kiinnostaa, sillä seminaarin on tulossa noin 120 pääkaupunkiseudun yritysten edustajaa.

– Suomessa yrityskohtaisten palkkaratkaisujen piirissä on 80 prosenttia kaikista palkansaajista, mutta asia on meillä suhteellisen uusi. Muut pohjoismaat ovat olleet jo pitkään selvästi Suomea edellä palkkaratkaisujen yrityskohtaisuudessa  ja siihen liittyvässä paikallisessa yhteistyössä, korostaa EK:n asiantuntija Tuija Vehviläinen.

EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu vuodelta 2011 osoittaa, että valtaosalla yrityksiä on tarvetta yrityskohtaisille erille. Yrityskohtaisia palkankorotuseriä tarvitaan erityisesti osaamisen ja hyvien työsuoritusten palkitsemiseksi.

Paikallisen sopimisen perustana on työehtosopimusten kirjaukset. Lisäksi sopiminen edellyttää aina hyvä neuvottelusuhteita ja luottamusta. Suomessa palkansaajat ovat tutkimusten mukaan tyytymättömämpiä palkkaansa kuin muissa pohjoisen ja läntisen Euroopan maissa. Yksi syy tähän on se, että työehtosopimuksissa sovitut palkankorotukset ovat jättäneet liian vähän tilaa henkilökohtaisille palkankorotuksille – silloinkin kun siihen olisi ollut tarvetta.

– Negatiivisesti paikalliseen sopimiseen suhtautuvat tutkimusten mukaan ne, joilla ei ole kokemusta asiasta. Paras tapa päästä ennakkoluulojen yli on käynnistää kokeilut, muistuttaa Vehviläinen.

Olennaista on pyrkiä hyödyntämään työehtosopimusten paikallisen sopimisen mahdollisuudet. Palkkauksen mahdollisia vääristymiä voidaan korjata vain kohdentamalla paikalliset erät oikein. Yleiskorotuksilla palkkarakenteiden virheitä ei voida korjata.

Oikeudenmukainen palkkaus on keskeisimpiä henkilöstöä motivoivia tekijöitä. Ellei palkkausjärjestelmä ole kunnossa, ei ole myöskään hyviä edellytyksiä kannustamiseen ja motivointiin. Tästä syystä on olennaista että työehtosopimusten palkankorotuskirjauksissa jätetään tilaa paikallisten erien käytölle. Pelkkä yleiskorotuksesta sopiminen ei anna edellytyksiä yrityskohtaisen palkkapolitiikan kehittämiselle.