Esitys biotaloudesta jäi vajaaksi

12.03.2012

Euroopan komissio julkisti helmikuun puolivälissä tiedonannon biotaloudesta. Siinä hahmotellaan, miten biotalouden avulla voitaisiin toteuttaa innovatiivisempi ja vähäpäästöisempi talous, jossa luonnonvarojen ja uusiutuvien biologisten resurssien käyttö teollisuudessa sovitetaan yhteen ympäristönsuojelun kanssa.

Suunnitelmassa keskitytään kolmeen keskeiseen tavoitteeseen: kehitetään uusia teknologioita ja prosesseja biotalouteen, kehitetään markkinoita ja kilpailukykyä biotalouden eri aloilla sekä tiivistetään politiikan päättäjien ja sidosryhmien yhteistyötä.

Nykyisiä pullonkauloja olisi pitänyt purkaa

EK on tyytyväinen, että komissio näkee biotalouden kehitysmahdollisuudet ja panostaa tutkimukseen 4,7 mrd. euroa tulevina vuosina. Tiedonanto mahdollistaa EU-tason keskustelun kehittämistoimista, kun asiaa käsitellään Euroopan parlamentissa ja neuvostossa.

EK olisi kuitenkin odottanut enemmän toimenpiteitä nykyisten pullonkaulojen purkamiseen sekä pk-yritysten kehityksen edistämiseen. Biotaloudessa vaaditaan isoja kehittämispanostuksia ja kehittämisprosessit vievät aikaa. Rakenteiden olisi luotava suotuisa toimintaympäristö erilaisten uusien ratkaisujen syntymiselle.

Tiedonanto:
http://ec.europa.eu/research/bioeconomy/pdf/201202_innovating_sustainable_growth_en.pdf

Lisätietoja:
Asiantuntija Jouni Lind