Uusi ehdotus ns. EMF-direktiivistä (sähkömagneettiset kentät) lykkää täytäntöönpanoa

Euroopan komissio antoi kesäkuussa 2011 uuden ehdotuksen ns. EMF-direktiivistä, joka koskee työntekijöiden suojelemista sähkömagneettisille kentille altistumisen riskeiltä. Ehdotus korvaa vuonna 2004 annetun direktiivin, jonka täytäntöönpanon määräaika olisi ollut huhtikuun 2012 lopussa.

Käsittely yhä kesken

EMF-ehdotuksen käsittely on yhä kesken sekä neuvostossa että Euroopan parlamentissa. Komissio antoikin tämän vuoden tammikuussa uuden direktiiviehdotuksen, jolla lykättäisiin uudestaan vuoden 2004 direktiivin täytäntöönpanon määräaikaa kahdella vuodella huhtikuun 2014 loppuun. Näin saadaan lisäaikaa erittäin teknisen EMF-ehdotuksen käsittelyyn ja varmistetaan, ettei jäsenmaita vastaan käynnistetä oikeustapauksia täytäntöönpanovelvollisuuden laiminlyönneistä.

Eurooppa-tason työmarkkinaosapuolet pitävät vuoden 2004 direktiivin täytäntöönpanomääräajan jatkamista tarpeellisena.

Vuoden 2004 direktiivin täytäntöönpanoa lykättiin jo kerran aikaisemmin, koska direktiivissä sähkömagneettisille kentille asetetut raja-arvot osoittautuivat tuoreemman tutkimustiedon perusteella liian mataliksi. Tiukoista raja-arvoista olisi aiheutunut paljon käytännön haittoja esimerkiksi terveydenhuollon ja teollisuuden prosesseille. Mm. magneettikuvaukset olisi jouduttu käytännössä kieltämään ja monet hitsausmenetelmät olisivat ylittäneet raja-arvoja.

Lykkäysdirektiivi pyritään hyväksymään mahdollisimman pian

Euroopan parlamentin työllisyysvaliokunta äänesti uudesta lykkäysehdotuksesta maaliskuun alussa. Valiokunta katsoi, että 18 kuukautta riittää EMF-ehdotuksen sisältöneuvottelujen jatkoajaksi ja vuoden 2004 direktiivin täytäntöönpanon määräaikaa pitäisi jatkaa 31.10.2013 saakka.

Neuvosto ja parlamentti pyrkivät hyväksymään lykkäysdirektiivin mahdollisimman pian. Myös varsinaisen EMF-direktiiviehdotuksen käsittely jatkuu tänä keväänä: neuvoston työryhmäkäsittely on maaliskuussa ja parlamentin työllisyysvaliokunta äänestänee asiasta maalis- tai huhtikuussa. Tavoitteena on saada uusi EMF-direktiivi hyväksytyksi ennen uutta vuonna 2013 umpeutuvaa määräaikaa.

Yritysten tarpeet huomioitava uudessa direktiivissä

Direktiiviehdotus velvoittaa työnantajaa arvioimaan mm. työympäristön turvallisuutta ja terveyttä vaarantavien tekijöiden merkitystä työntekijän terveydelle. Vaarantavat tekijät on poistettava tai niiden vaikutus minimoitava.

Direktiivin on sovelluttava ainoastaan sähkömagneettisten kentille altistumisen tunnettuihin lyhytaikaisiin terveys- ja turvallisuusvaikutuksiin. Sähkömagneettisten kenttien ei ole osoitettu aiheuttavan pitkäkestoisia terveysvaikutuksia. Sen vuoksi direktiivin ei pidä soveltua pitkäkestoisiin vaikutuksiin.

Elinkeinoelämälle on tärkeää, että uudesta EMF-direktiivistä tulee mahdollisimman helposti käytännön yritysmaailmaan sovellettava. Raja-arvoilla ei pidä estää vastaisuudessakaan esimerkiksi teollisuudessa jo pitkään käytettyjen, terveydelle vaaraa aiheuttamattomien ja turvallisten työmenetelmien (hitsaus) käyttöä.

Direktiiviehdotukset:
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/site/fi/com/2011/com2011_0348fi01.pdf
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2012:0015:FIN:FI:PDF

Lisätietoja:
Asiantuntija Katja Leppänen
puh. 09 4202 2277
etunimi.sukunimi@ek.fi

Asiantuntija Jan Schugk
puh. 09 4202 2349
etunimi.sukunimi@ek.fi

Asiantuntija Eeva Kolehmainen
puh. +32 474 048 831
etunimi.sukunimi@ek.fi

Asiantuntija Aki Sundell, Teknologiateollisuus ry
puh. 050 338 7916
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

Kommentit

Kommentoi