Teollisuuden ja palvelujen luottamus lievässä laskussa

-Teollisuuden luottamusta painaa yhä kysynnän heikkous, kun taas palveluissa arvioita heikentää erityisesti yleinen taloudellinen epävarmuus. Kaupassa ja palveluissa lähikuukausien myyntinäkymät ovat edelleen hyvät, ja suomalaisyritysten suhdannetilanne on selvästi Euroopan keskiarvoa parempi, kertoo ekonomisti Jouko Kangasniemi.

Teollisuus
Teollisuuden luottamusindikaattori laski hieman maaliskuussa varastojen kasvamisen myötä. Tuotanto-odotukset ovat varovaisia, ja tilaustilanne on tavanomaista huonompi.

Tuorein saldoluku on -4, kun helmikuun tarkastettu lukema oli -2. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +3. Luottamusindikaattorit kuvaavat suhdannetilannetta kyselyhetkellä.

Rakentaminen
Rakentamisen luottamus vahvistui maaliskuussa. Henkilökunnan määrä pysynee lähikuukausina ennallaan.

Rakentamisen luottamusindikaattori kohosi hieman maaliskuussa, jolloin indikaattorin saldoluku oli 0. Helmikuussa tehdyssä tiedustelussa saldoluku oli -4. Pitkän aikavälin keskiarvo on -5.

Palvelut
Palveluyritysten suhdannearviot heikkenivät maaliskuussa. Myyntimääriä koskevat arviot olivat maaliskuussa hieman helmikuuta varovaisemmat, mutta myynti on edelleen lisääntynyt.

Luottamusindikaattorin uusin saldoluku on +14, kun tarkistettu helmikuun lukema oli +18. Luottamus oli maaliskuussa vähän keskimääräistä heikompaa, sillä pitkän ajan keskiarvo on +17.

Vähittäiskauppa
Vähittäiskaupan luottamusindikaattori nousi yhden pisteen maaliskuussa. Myynti on kasvanut yleisesti viime kuukausien aikana.

Indikaattorin viimeisin saldoluku on +16, kun tarkistettu helmikuun saldoluku oli +15. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on 0.

Kommentit

Kommentoi