Laskutussäännöksiin muutoksia

02.04.2012

Hallitus on antanut esityksen arvonlisäverolain muuttamisesta laskutusta koskevien säännösten osalta. Muutokset perustuvat ns. laskutusdirektiivin säännöksiin. Muutosten tarkoituksena on yksinkertaistaa, nykyaikaistaa ja yhdenmukaistaa laskutusta koskevia säännöksiä EU:n jäsenvaltioissa. Uusien säännösten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2013.

Sähköinen laskutus

Sähköistä laskutusta koskeva sääntely ei ole ollut yhdenmukaista eri jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi rajat ylittävä sähköinen laskutus on ollut käytännössä erittäin hankalaa, mikä on osaltaan hidastanut sähköisen laskutuksen käyttöönottoa ja käyttöä. Uusien säännösten mukaan paperisia ja sähköisiä laskuja on kohdeltava tasavertaisina. Laskujen aitous, eheys ja luettavuus olisi varmistettava, mutta verovelvollisilta ei enää saisi edellyttää minkään erityisen sähköistä laskutusta koskevan tekniikan kuten esimerkiksi EDI:n tai kehityneen sähköisen allekirjoituksen käyttöä. Muutokset suomalaisten yritysten väliseen sähköiseen laskutukseen olisivat varsin vähäisiä. Sen sijaan kansainvälisen sähköisen laskutuksen on tarkoitus helpottua merkittävästi.

Minkä maan säännöksiä sovellettava?

Voimassaolevien säännösten mukaan on usein epäselvää, minkä jäsenvaltion laskutussäännöksiä tulisi soveltaa kansainvälisissä liiketoimissa. Uusien säännösten mukaan laskun sisältövaatimukset määräytyvät pääsääntöisesti sen jäsenvaltion säännösten mukaan, jossa kyseinen tavaroiden luovutus tai palvelujen suoritus katsotaan tapahtuvan eli johon arvonlisävero maksetaan. Jos myyjä ei ole sijoittautunut kyseiseen valtioon ja myyntiin sovelletaan käännettyä verovelvollisuutta, myyntiin sovellettaisiin jatkossa myyjän sijoittautumisjäsenvaltion säännöksiä. Näin meneteltäisiin myös myynnin tapahtuessa EU:n alueen ulkopuolella.

Laskun sisältö

Voimassaolevia laskumerkintävaatimuksia on myös tarkoitus hieman muuttaa. Esimerkiksi itselaskutuksessa laskuun tulisi tehdä merkintä siitä, että ostaja on laatinut laskun. Kevennetyt laskumerkintävaatimukset koskisivat laskuja, joiden verollinen loppusumma on enintään 400 euroa eli mainittua enimmäisarvoa on tarkoitus korottaa nykyisestä 150 eurolla.

Määräaika laskun antamiselle

Tavaroiden ja palvelujen yhteisömyyntejä koskevien laskujen antamiselle säädetään määräaika. Muiden laskujen osalta tällaista määräaikaa ei ole tarkoitus säätää. Tavaroiden yhteisömyyntejä koskeva lasku olisi annettava viimeistään tavaran toimituskuukautta seuraavan kalenterikuukauden 15 päivänä. Vastaava määräaika koskisi myös niitä palvelujen yhteisömyyntejä, joihin sovelletaan palvelujen myyntimaata sääntelevää yleissäännöstä ja joista ostaja on verovelvollinen käännetyn verovelvollisuuden nojalla.

Lisätietoja:
Asiantuntija Mika Jokinen
puh. 09 4202 2514
etunimi.sukunimi@ek.fi