Hyvää johtamista, yhteistyötä ja neuvottelukulttuuria tarvitaan

18.04.2012

Yrityskohtaiset ratkaisut ovat avainasemassa tulevaisuuden työelämää rakennettaessa.

– Paikallista sopimista tarvitaan ja tulevaisuudessa erityisesti palkkaratkaisuista päätetään entistä enemmän yrityksissä, sanoo EK:n työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen EK:n henkilöstöjohdon foorumissa, joka pidetään tänään Helsingissä. Yrityskohtaisuus on edennyt viime vuosina merkittävästi ja on tärkeää, että tulevaisuudessa työehtosopimukset mahdollistavat yrityskohtaiset palkkaratkaisut myös käytännössä.

– Hyvä neuvottelukulttuuri ei synny automaattisesti, vaan kokemusten kautta. Siihen on panostettava.

EK järjestää tänään kolmatta kertaa henkilöstöjohdolle suunnatun Tulevaisuus työelämässä –seminaarin. Seminaarin teemana on hyvä henkilöstöjohtaminen – puheista tekoihin.

Nuorille hyvä johtaminen erityisen tärkeää

Tulevaisuus työelämässä -henkilöstöjohdon foorumissa julkistetaan T-Median työnantajakuva 2012 tutkimuksen tulokset.

– Tutkimuksen mukaan suurin osa korkeakouluopiskelijoista ja ammattiin opiskelevista kokee esimiehen ja työtovereiden tuen ja kannustuksen hyvin tärkeäksi. Työuransa alussa nuoret kaipaavat paljon rakentavaa palautetta sekä esimieheltään että työtovereiltaan, kertoo Liiketoimintajohtaja Päivi Salminen-Kultanen T-Mediasta.

Microsoftin henkilöstöjohtaja Tytti Bergmanin kokemuksen mukaan erityisesti nuoret työntekijät innostuvat joustoista ja osallistumisen kokemus lisää selvästi työtyytyväisyyttä. Hänen mukaansa uuden työkulttuurin rakentamiseen kannattaa panostaa.