Elinkeinoelämä odottaa kattavaa EU–USA-vapaakauppasopimusta

07.05.2012

EU:n ja USA:n yhteinen korkean tason työryhmä tekee vielä tänä vuonna ehdotuksensa EU:n ja USA:n kauppa- ja investointisuhteiden kehittämiseksi. Tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja ja talouskasvua sekä parantaa osapuolten kansainvälistä kilpailukykyä. Työryhmän puheenjohtajina toimivat EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht ja USA:n pääkauppaneuvottelija Ron Kirk.

Asiakokonaisuuksia käsitellään viidessä alaryhmässä. Tavarakaupan ryhmiä on kaksi, joista toinen keskittyy maiden rajoilla ilmeneviin esteisiin, kuten tullitariffeihin, ja toinen markkinoille pääsyä vaikeuttavaan sääntelyyn maiden rajojen sisällä. Omat ryhmänsä on myös palvelujen kaupalle ja investoinneille, teollis- ja tekijänoikeuksille (IPR) ja julkisille hankinnoille sekä ns. muille aiheille, kuten kilpailulle, kestävälle kehitykselle ja suhtautumiselle esimerkiksi Kiinassa yleisiin valtio-omisteisiin yrityksiin ja niiden aiheuttamaan kilpailuun.

Työryhmältä odotetaan väliraporttia alkukesästä sekä lopullisia päätelmiä ja suosituksia loppuvuodesta. On mahdollista, että etenemisestä saadaan viitteitä jo toukokuun G8-kokouksen yhteydessä.

Tavoitteeksi esteettömät transatlanttiset markkinat

Vaikka kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä, elinkeinoelämä Atlantin molemmin puolin keskittyy edistämään kahdenvälisten kauppa- ja investointineuvottelujen aloittamista ja sitä myötä esteettömien transatlanttisten markkinoiden luomista.

Myös Suomi suhtautuu neuvotteluihin erittäin myönteisesti ja on sitoutunut laatimaan kattavan arvion mahdollisen vapaakauppasopimuksen kansallisista vaikutuksista.

EK tukee EU:n ja USA:n tiiviimpää talousyhteistyötä, joka edesauttaisi talouden vahvistamista sekä toisi pidemmän aikavälin hyötyjä kahdenvälisesti, suhteessa muihin maihin ja vastapainona nouseville talouksille. EK pitää oikeudellisesti sitovaa, kunnianhimoista ja kattavaa EU–USA-sopimusta parhaana keinona kaupan ja investointien lisäämiseen sekä korkean tason työryhmälle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen.

Parhaaseen tulokseen päästään, kun sopimus kattaa tullitariffien lisäksi tullien ulkopuoliset esteet sekä tavarakaupan ohella palvelut, investoinnit, julkiset hankinnat, sääntelyn ja IPR-kysymykset. Neuvottelut pitää aloittaa ja päättää ripeästi. Kiistakysymyksiä ei pidä sivuuttaa, mutta ne eivät saa estää etenemistä muissa aiheissa.

EK:n vastaus Euroopan komission julkiseen kuulemiseen:
Katso pdf tästä

BusinessEuropen julkaisu ”Jobs and Growth through a Transatlantic Economic and Trade Partnership”:
http://www.businesseurope.eu/Content/default.asp?pageid=568&docid=30028)

Lisätietoja:
Asiantuntija Eeva Korolainen
puh. 09 4202 2228
etunimi.sukunimi@ek.fi

Brysselin toimiston päällikkö Tytti Peltonen