Piilaakson näkijät ja tekijät tartuttamassa kasvuyrittäjyyshenkeä

25.05.2012

Suomessa tarvitaan lisää kannustusta sekä asenne- ja kulttuurimuutosta, jotta meille syntyisi lisää yritysten kasvua. EK on mukana tartuttamassa start-up- ja kasvuyrittäjyyshenkeä suomalaisiin tuomalla yhdessä Aalto Entrepreneurship Societyn kanssa Piilaaksosta neljä näkijää ja tekijää kertomaan omat huikeat tarinansa.

Founders’ Weekillä runsaasti tapahtumia

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla (4.–8.6.) järjestettävän Founders’ Weekin tavoitteena on raikastaa keskustelua yrittäjyyden ympärillä ja pureutua erityisesti yrittäjyyskulttuuriin.

Viikon aikana järjestetään useita keskustelutilaisuuksia, kohtaamisia ja yleisötapahtumia, joissa käsitellään kasvuyrittäjyyden haasteita ja mahdollisuuksia.

Founders’ Weekin aikana mietitään myös askelia, joilla Suomi jatkaisi kasvuaan Euroopan merkittävimmäksi start-up -keskittymäksi.

Viikkoa tähdittävät yrittäjät Russel Simmons, Paul Bragiel, Aaron Patzer ja Sami Inkinen ovat kaikki innostavia esimerkkejä siitä, miten hyvistä ideoista kasvaa oikeassa ympäristössä jotakin suurta ja miten opitut kokemukset viedään eteenpäin yhä uusille yrittäjäsukupolville.

EK:n tilaisuus 6.6. – osallistu

Keskiviikkona 6. kesäkuuta klo 16‒20 menestyksentekijät Piilaaksosta jakavat kokemuksiaan. Onko takana arkista aherrusta ja sitkeää työtä vai pelkkää hypetystä ja onnea ‒ tätä kaikkea vai jotakin muuta? Onko julkisella sektorilla rooli menestystarinoissa?

Tutustu Founders’ Weekin koko ohjelmaan tästä linkistä
http://foundersweek.fi/

Lisätietoja:
Asiantuntija Janica Ylikarjula
puh. 09 4202 3262
etunimi.sukunimi@ek.fi
Tiedottaja Teemu Lindfors
puh. 09 4202 2203
etunimi.sukunimi@ek.fi