Sosiaalisen vuoropuhelun uusi ohjelma hyväksyttiin

03.12.2012

Eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet ovat laatineet jo lähes kymmenen vuoden ajan kaksi- tai kolmevuotisia työohjelmia raamittamaan yhteistyötä järjestöjen kesken. Edellinen työohjelma päättyi vuonna 2010. Vanhaa ohjelmaa jatkettiin hallinnollisista syistä vielä vuodella eteenpäin, ja uusi ohjelma vuosille 2012–2014 esiteltiin maaliskuun alussa sosiaaliasiain huippukokouksessa.

Laaja, mutta tasapainoinen kokonaisuus

Ohjelmassa todetaan, että EU on historiansa vaikeimmassa kriisissä ja lähivuosien haasteet ovat valtavat. Uusien työpaikkojen luomiseksi Eurooppa tarvitsee hyvin toimivat työmarkkinat ja osaavaa työvoimaa. Tulevat vuodet edellyttävät työmarkkinajärjestöjen yhteistyötä sekä EU-tasolla että kansallisella, alueellisella, paikallisella ja alakohtaisella tasolla.

Työmarkkinatoimijoiden menestystä voidaan mitata sillä, kykenevätkö ne löytämään yhteisiä ratkaisuja työmarkkinoiden ongelmiin sekä kasvun, työllisyyden ja sosiaalisen koheesion edistämiseen.

Työohjelma on laaja ja kunnianhimoinen, mutta myös realistinen ja tasapainoinen. Keskeisimpiä tehtäviä ovat nuorten työllisyyttä edistävien toimien tarkastelu yhdessä sekä työmarkkinoiden toimivuuden syvällinen arviointi. Tavoitteena on saada aikaan yhteiset johtopäätökset ja suositukset siitä, miten työmarkkinoiden toimivuutta voitaisiin parantaa.

Työnantajat: uusia keinoja haettava kasvun virittämiseen

Eurooppalaiset työnantajat korostavat, että työohjelman avulla on löydettävä uusia keinoja kasvun käynnistämiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi. Se edellyttää perustavanlaatuisia rakenteellisia muutoksia useissa maissa.

Muita työohjelmassa sovittuja yhteisiä toimia ovat mm. työelämän tasa-arvoprojekti, jossa syvennetään vuonna 2005 laaditussa yhteisessä puiteohjelmassa (framework of actions) käsiteltyjä teemoja. Lisäksi tarkoituksena on päivittää vuonna 2002 laadittu koulutusta ja elinikäistä oppimista koskeva puiteohjelma siten, että siinä ovat mukana uusina aiheina vihertyvä talous ja väestön ikääntyminen.

Liikkuvuudesta ja taloudellisesta maahanmuutosta on tarkoitus laatia yhteinen julistus. Työohjelmaan sisältyy sosiaalisen vuoropuhelun instrumenttien toimivuutta koskeva hanke, jolla pyritään parantamaan jo laadittujen yhteisten instrumenttien toimivuutta. Ohjelmaan on kirjattu myös eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten toimintamahdollisuuksien ja -kykyjen parantaminen (capacity building), jonka kohteena ovat Itä-Euroopan maat ja arabimaat.

Useissa EU-maissa ja komissiossa käydyt keskustelut talouskriisin hallinnasta ja säästötoimista heijastuivat voimakkaasti työohjelman valmisteluun. Ohjelmaan sisältyy kirjaus siitä, että eurooppalaiset työmarkkinajärjestöt käynnistävät keskustelun tavoitteenaan yhteinen näkemys siitä, miten EU:n taloudellista hallintoa koskeva mielipiteiden vaihto vaikuttaa EU-tason ja kansallisen tason sosiaaliseen vuoropuheluun. Siihen liittyen on mahdollista laatia suosituksia eri tasoilla.

Sosiaalisen vuoropuhelun ohjelma vuosille 2012–2014:
http://www.erc-online.eu/content/default.asp?PageID=511

Lisätietoja:
Asiantuntija Eeva Kolehmainen
puh. +32 474 048 831
etunimi.sukunimi@ek.fi

Asiantuntija Anu Sajavaara