Tavoitteena kesätyöpaikkojen lisäys

EK:n tavoitteena on, että tulevana kesänä jäsenyritykset tarjoaisivat työpaikan 110 000 nuorelle. Tämän saavuttamiseen on hyvät mahdollisuudet, sillä noin 15 prosenttia yrityksistä kertoo lisäävänsä kesätyöntekijöiden määrää.

Tiedot perustuvat EK:n henkilöstö- ja koulutustiedusteluun. Kauppa ja teknologiateollisuus ovat tulevana kesänä aloja, joilla kesätyöntekijöiden määrät ovat suuria. Ensi kesänä nuori löytää yhä useammin paikan liikenteen, sosiaali- ja terveyspalvelujen tai elintarviketeollisuuden yrityksestä. Myös rakennusalan yritykset ovat valmiina vastaanottamaan nuoria.

– Kesätyö on kokemuksena nuorelle tärkeä tulevan työuran tähden ja siksi toivon, että mahdollisimman moni nuori saa positiivisen kokemuksen työelämästä, toteaa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Ensimmäinen työkokemus on tärkein

Kesätöiden merkitystä nuorille ei voi korostaa liikaa. Ensimmäisellä työkokemuksella on tärkeä rooli mm. nuoren koulutus- ja uravalinnoissa. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat tänään yhteisesti vedonneet yrityksiin ja julkisen sektorin työpaikkoihin nuorten kesätyö- ja harjoittelupaikkojen puolesta.

– Kannustan yrityksiä ja liittoja etsimään aktiivisesti keinoja, joilla tuetaan nuorten työllisyyttä ja kesätöitä. Myös Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelupaikkojen tarjoaminen on tärkeää, vetoaa Häkämies.

Kaksi kolmasosaa kesätyöntekijöistä työskenteli palvelualoilla vuonna 2012

Taloussuhdanteiden epävarmuuden vuoksi yritykset olivat vuonna 2012 aiempaa varovaisempia kesätyöntekijöiden palkkaamisessa. EK:n jäsenyrityksissä työskenteli tuolloin noin 95 000 nuorta. Heistä kaksi kolmasosaa löysi kesätyöpaikan palvelualoilta. Kaupan ohella hotelli- ja ravintola-ala sekä kiinteistöpalvelut työllistivät runsaasti nuoria.

Yritysten halu olla tukemassa nuorten työllistymistä näkyy tilastoissa talouden heilahteluista huolimatta.

– Hyvästä asenteesta kertoo se, että kesätyöntekijöitä palkkaavien yritysten osuus on pysynyt lähes ennallaan, vaikka he ehkä joutuivatkin vuonna 2012 vähentämään avoimien kesätyöpaikkojen määrää. Yritykset pitävät siis kiinni kesäharjoittelijoistaan ja antavat heille arvokkaan tilaisuuden kartuttaa työkokemustaan, toteaa asiantuntija Jenni Ruokonen EK:sta.

Tiedot perustuvat EK:n henkilöstö- ja koulutustiedusteluun. Otospohjainen tiedustelu toteutettiin loka-marraskuussa 2012. Tiedustelun otoksessa on mukana noin 2 700 EK:n jäsenyritystä.

Lisätiedot henkilöstö- ja koulutustiedustelusta:

Asiantuntija Jenni Ruokonen, puh. 040 540 5254

Kommentit 1

Yksi vastaus artikkeliin Tavoitteena kesätyöpaikkojen lisäys
  1. Pingback: Kesätyöpaikkojen haku on käynnissä NYT! | Uralinko

Kommentoi