Työnantajayritysten kasvutavoitteet yleisiä

31.01.2013

EK:n jäsenyrityksistä selvä enemmistö tavoittelee toiminnassaan vähintään 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvuvauhtia. Toteutetun yrityskyselyn perusteella suhteellisesti eniten kasvuhakuisia yrityksiä oli Pohjois-Savossa ja vähiten Lapissa. Kyselyssä tarkasteltiin vastauksia ELY-keskusalueittain.

Noin 6 prosenttia kaikista lähes 2 000:sta kyselyyn vastanneesta yritysjohtajasta ilmoitti kasvutavoitteekseen voimakkaan, vähintään 30 prosentin, liikevaihdon lisäyksen vuosittain. Peräti 51 prosenttia tavoitteli sen sijaan maltillisempaa, vähintään 10 prosentin, vuotuista kasvuvauhtia. Loput kyselyyn vastanneista pyrkii nykyisen markkina-aseman säilyttämiseen.
Kasvuyrityksiä myös kehä III:n ulkopuolella

– Työnantajayritysten kasvutavoitteet ovat yleisiä alueesta riippumatta, mutta suhteellisesti useimmin niitä esiintyi Pohjois-Savossa, Pirkanmaalla ja Hämeessä. Sen sijaan Pohjois-Suomen yritysjohtajat ilmoittivat muita useammin tavoitteekseen nykyisen markkina-aseman säilyttämisen. Toisaalta myös esimerkiksi Lapissa voimakasta kasvua tavoitteli lähes 10 prosenttia kyselyyn vastanneista yritysjohtajista, tiivistää EK:n asiantuntija Jari Huovinen.

Kyselyssä oli mukana myös suuria yrityksiä ja kuva voi muodostua hieman toisenlaiseksi, jos tarkastellaan pelkästään yrittäjävetoisia yrityksiä, joissa omistaja tai omistajat ovat mukana päivittäisessä toiminnassa.

Tarkempi ja moniulotteisempi kuva kasvu- ja omistajayrittäjyyden tilanteesta saadaan maaliskuun lopulla, kun EK ja Nordea Pankki Suomi Oyj julkistavat parhaillaan käynnissä olevan kyselytutkimuksensa tulokset.

Yritysten kasvustrategiat (pdf)

Lisätietoja:

Jari Huovinen, asiantuntija, puh. 09 4202 2810