Uutta kipinää EU:n digitaaliseen agendaan

04.02.2013

Euroopan komissio julkisti viime joulukuussa tiedonannon EU:n digitaalisen agendan puolivälitarkastelusta. Tiedonannon pääpaino on agendan päivittämisessä ja uusien painopistealueiden esittelyssä.

Mukana on tietoa myös siitä, miten vuonna 2010 lanseeratun digitaalisen agendan toimenpiteet ovat toteutuneet. Yksi keskeinen tavoite on aitojen digitaalisten sisämarkkinoiden luominen.

Komission ohjelman painopisteitä ovat:

  • Nopean laajakaistan kysynnän ja tarjonnan edistäminen,
  • innovatiivisten sähköisten julkisten palvelujen edistäminen,
  • suuri yhteenliittymä edistämään digitaalitaitoja ja työllisyyttä,
  • verkkoturvallisuuden ja -luottamuksen lisääminen,
  • EU:n tekijänoikeussääntelyn päivittäminen,
  • pilvipalvelujen edistäminen julkisten hankintojen avulla ja
  • uusi strategia elektroniikkateollisuudelle.

Tietotekniikan hyödyntämisen tärkeä merkitys tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiselle on vahvistettu lukuisissa tutkimuksissa. Itse asiassa tieto- ja viestintätekniikka on yksi merkittävimmistä keinoista, jonka varaan Suomenkin taloudellisen kasvun voi tällä hetkellä rakentaa. Digitaalisten sisämarkkinoiden toteuttamisen on laskettu kasvattavan EU:n bruttokansantuotetta merkittävästi.

EK ja sen eurooppalainen kattojärjestö BusinessEurope keskittyvät vaikuttamistyössään digitaalisten sisämarkkinoiden esteiden poistamiseen. Myös Suomen hallitus on ollut EU:ssa useassa yhteydessä aloitteellinen ja korostanut digitaalisia sisämarkkinoita merkittävänä kasvun lähteenä Euroopassa.

Lue lisää:

Lisätietoja:

Brysselin toimiston päällikkö Janica Ylikarjula, puh. +32 (0) 499 73 23 17