EU-maat sopuun ─ EU:lle kuitenkin takapajuinen budjetti

09.02.2013

Jäsenmaiden neuvotteluissa EU:n tulevista rahoituskehyksistä on vihdoin saavutettu sopu. Valtioiden päämiehet haluavat leikata seitsenvuotista budjettia komission esittämästä. Elinkeinoelämä pettyi lopputulokseen: kilpailukyvyn vahvistaminen jäi jälleen kerran sivurooliin.

Budjetin koko, 960 miljardia euroa, olisi noin yksi prosentti EU:n yhteenlasketusta bkt:stä. Budjetin taso laskee hieman nykyisistä, tänä vuonna päättyvistä rahoituskehyksistä.
Komissio ehdotti selkeää tasokorotusta kilpailukykyä suoraan vahvistavaan rahoitukseen, kuten tutkimus- ja innovaatiotoimintaan sekä EU:n laajuisiin infrastruktuurihankkeisiin liikenteen, energian sekä tieto- ja viestintäteknologian saroilla. Jäsenmaat ovat kuitenkin valmiita leikkaamaan näitä komission ehdottamia lisäpanostuksia.

– Lopputulos oli suuri pettymys. Pyrkimys vahvistaa EU:n kilpailukykyä huomattavasti laitettiin valitettavasti taas tosipaikan tullen romukoppaan, sanoo EK:n Brysselin toimiston päällikkö Janica Ylikarjula.

– Keskusteluissa ei juuri puhuttu siitä, miten budjetilla voidaan tukea Euroopan globaalia kilpailukykyä. Jokainen maa tuntui keskittyvän siihen, kuinka paljon se maksaa yhteiseen budjettiin ja kuinka paljon yhteisestä budjetista palautuu omaan maahan.

Päätös budjetista edellyttää vielä Euroopan parlamentin hyväksyntää. Se tulee olemaan haastavaa, sillä parlamentti on kritisoinut vahvasti jäsenmaiden haluamia leikkauksia budjetin tasoon.

Lisätietoja:

Janica Ylikarjula, puh. +32 (0) 499 73 23 17