Kuukausipalkat nousivat keskimäärin vajaat kolme prosenttia

04.03.2013

Säännöllisen työajan kuukausiansiot nousivat EK:n jäsenyrityksissä lokakuusta 2011 lokakuuhun 2012 keskimäärin vajaat kolme prosenttia. Ansiokehitys vaihteli aloittain, ja siihen vaikuttivat sopimuskorotusten lisäksi yrityskohtaiset palkankorotukset ja rakennemuutokset.

Tiedot ovat Elinkeinoelämän keskusliiton kuukausipalkkatilastosta, jota varten kerättiin tiedot yli 500 000:sta yksityisen sektorin palkansaajasta.

Kuukausiansiot nousivat teollisuuden toimihenkilöillä keskimäärin 3,1 prosenttia. Ansioiden noususta noin kaksi kolmasosaa aiheutui sopimuskorotuksista. Muu osa ansioiden noususta – ns. palkkaliukuma – aiheutui yrityskohtaisista palkankorotuksista ja rakennemuutoksista. Teollisuuden ylemmillä toimihenkilöillä ansiot nousivat lähes yhtä paljon kuin toimihenkilöillä.

Kaupan työntekijöiden kuukausiansiot nousivat keskimäärin 2,1 prosenttia. Rakennemuutokset hidastivat keskiansion nousua kaupan alalla vuonna 2012, joten tilastoitu ansiokehitys jäi sopimuskorotusta pienemmäksi. Rakennusalan toimihenkilöillä ansiot nousivat 4,4 prosenttia ja matkailu- ja ravintolapalvelujen työntekijöillä 1,8 prosenttia. Myös näillä aloilla rakennemuutokset vaikuttivat ansiokehitykseen, joskin eri suuntiin.

Osalla aloista ns. raamisopimuksen ensimmäiset korotukset tulivat voimaan jo lokakuussa 2011. Nämä korotukset on kuitenkin monissa tapauksissa toteutettu takautuvasti, ja ne ovat mukana vasta lokakuun 2012 palkkatiedoissa, mikä tulee ottaa huomioon ansiokehityksiä vertailtaessa. Tämä koskee muun muassa teknologiateollisuutta ja vakuutusalaa.

– Koska palkankorotusten toteutusajankohdat eri aloilla vaihtelevat, on ansiokehityksen vertailuun toimialojen välillä suhtauduttava varauksellisesti. Toimialavertailua voidaan luotettavasti tehdä vain pidemmällä aikavälillä, korostaa EK:n tilastopäällikkö Mikko Mankki.

Identtisten henkilöiden ansioiden nousu ripeää

Identtisten henkilöiden eli sekä vuonna 2011 että vuonna 2012 tilastossa mukana olleiden henkilöiden ansiot nousivat yleensä selvästi nopeammin kuin koko alan keskiansio. Identtisillä henkilöillä ansioiden nousu oli useimmilla aloilla kolmen ja viiden prosentin välillä. Esimerkiksi teollisuuden toimihenkilöillä identtisten ansiokehitys oli 3,9 prosenttia ja kaupan työntekijöillä 3,4 prosenttia.

Identtisten henkilöiden ansioita seurattaessa eliminoidaan henkilöstön vaihtuvuuden vaikutus ansiokehitykseen, joten se kuvaa parhaiten työssä olevien ansioiden kehittymistä.

Tulospalkkiot laskivat edellisestä vuodesta

Teollisuuden kaikista toimihenkilöistä noin 61 prosentille maksettiin tulospalkkio vuonna 2012, mikä on kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kaupan alalla tulospalkkion sai kolmasosa henkilöstöstä. Tulospalkkioita saaneiden osuus pieneni useimmilla aloilla edellisestä vuodesta.

Keskimääräinen tulospalkkio oli vuonna 2012 teollisuudessa 6,6 prosenttia ja kaupassa 6 prosenttia kokonaispalkasta. Tulospalkkion osuus kokonaispalkasta pieneni yleisesti edellisvuodesta. Selvimmin tulospalkkiot laskivat teollisuudessa, rakentamisessa ja rahoitusalalla. Vuonna 2012 maksetut tulospalkkiot perustuvat pääasiassa vuoden 2011 tulokseen.

Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 (pdf)