Luottamusindikaattorit alhaalla maaliskuussakin

-Suhdannekuvassa ei tapahtunut suuria muutoksia maaliskuussa. Kaikki luottamusindikaattorit ovat edelleen pitkäaikaisen keskiarvonsa alapuolella. Rakentamisessa ja palveluissa maaliskuun lukemat olivat hieman edelliskuuta vahvempia, kun taas vähittäiskaupan luottamus painui jo varsin matalalle, kertoo johtava ekonomisti Penna Urrila.

Maaliskuun yrityskyselyn mukaan tuotannon ja myynnin kasvun arvioidaan jäävän lähikuukausina hitaaksi kaikilla toimialoilla.

Teollisuuden luottamusindikaattori pysyi maaliskuussa ennallaan. Luottamus on yhä keskimääräistä heikompaa. Tuotannon arvioidaan silti kasvavan hieman. Maaliskuun saldoluku on -9, kun helmikuun tarkistettu lukema oli myös -9. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +3.

Rakentamisen luottamus elpyi maaliskuussa vähän, mutta luottamusindikaattori pysyi yhä matalalla tasolla. Luottamusindikaattorin uusin saldoluku on -22, kun helmikuun tarkistettu lukema oli -27. Indikaattori on selvästi pitkäaikaisen keskiarvonsa (-6) alapuolella.

Palvelujen luottamusindikaattori toipui vähän edelliskuun alamäestä. Myyntiodotukset ovat silti varsin varovaiset. Indikaattorin maaliskuun saldoluku on +4, kun se oli helmikuussa vielä 0 pisteessä. Luottamus on tuntuvasti pitkäaikaista keskiarvoa (+15) heikompaa.

Vähittäiskaupan luottamus heikkeni maaliskuussa, kun myynti taittui laskuun. Luottamusindikaattori laski -7 pisteeseen, kun edelliskuun lukema oli -3. Indikaattorin pitkäaikainen keskiarvo on 0.

Kommentit

Kommentoi