Mikä maakuva?

10.04.2013

Suomella on paljon vahvuuksia, joilla se voisi houkutella ulkomaisia investointeja. Investointikohteena emme kuitenkaan erottaudu muista maista. Karu fakta on, että Suomi ei toteuta tällä hetkellä selkeää maakuvaohjelmaa, jossa selkeä roolitus varmistaisi, että maakuvaviesti jalkautuu kohdemarkkinalähtöisesti. Jos kokonaisvastuu siitä, kuka ohjaa viestintää on hukassa, tulee viestistä väistämättä hajanainen niin Suomessa kuin eri puolilla maailmaa.

– Suomen maakuvan eteen on jo tehty töitä ja Ollilan brändityöryhmän raportti tarjoaa varsin perusteellisen lähtökohdan, mutta nyt on jo aika edetä brändin rakentamisessa konkretiaan, EK:n johtaja Leena Mörttinen sanoo.

Maakuva on kehitettävä huolella selkeäksi, uskottavaksi ja asiakaslähtöiseksi. Kilpailuetumme jo tiedämme. Ollilan raporttia siteeraten, olemme ongelmaratkaisijakansa, joka ymmärtää monimutkaisten järjestelmien sisäisten vuorovaikutusten päälle. Tällaiselle kansalle maakuvaviestinnän ei pitäisi olla liian vaikea pähkinä purtavaksi. Maahamme liitetyt mielikuvat kertovat suomalaisesta dynaamisuudesta, innovatiivisuudesta, huippukoulutuksesta ja cleantech-osaamisesta. Kun mukaan luetaan vielä maantieteellinen totuus Venäjästä naapurina, on meillä sisällöllisesti paketti josta ei pitäisi olla vaikeaa saada yhtenäistä ulkomaisia investoreita kiinnostavaa viestiä.

Pitkä prosessi, kohdemarkkinat huomioon

Maakuvaviestinnän Suomesta maailmalle on oltava pitkäjänteistä ja johdonmukaista. Viestinnässä on huomioitava kohdemarkkinoiden kulttuuriset erot ja erityispiirteet. Lineaarinen saksalainen insinöörin ottaa eri tavalla viestejä vastaan kuin individualisti yhdysvaltalainen tai kollektiivinen kiinalainen. Investointien houkuttelussa kohdemarkkinoiden talousmedia, keskeiset mielipidejohtajat sekä päätöksentekijät ovat maakuvaviestinnän kohderyhminä avainasemassa.

– Lopuksi, ja ehkä tärkeimpänä, on maakuvanohjelman tehokas johtaminen. On varmistettava että toimijoiden vastuut, komento ja viestintäosaaminen ovat kohdallaan. Maakuvan jalkauttaminen on tärkeä prosessi, johon on sitoutettava koko valtiovalta ja toisaalta myös suomalainen yrityskenttä. Tämä on hyvä happotesti Team Finland -toimintamallille, Mörttinen toteaa.

Mörttinen puhui 9.4. Finnfactsin TAT talks -tilaisuudessa, missä tavoitteena oli etsiä uusia avauksia Suomi-brändiin ja maakuvaviestintään.

Lisätietoja:
Leena Mörttinen, johtaja
puh. 09 4202 2533
etunimi.sukunimi@ek.fi