Team Finland selvitti: lisääntyvät kaupanesteet jarruttavat kansainvälistymistä

29.05.2013

Talouskriisi on kiristänyt protektionismia. Suomalaiset yritykset toivovat Team Finland-verkostolta toimia kaupanesteiden raivaamiseksi. Eniten ongelmia kohdataan Venäjän-kaupassa. Kasvussa ovat myös julkisiin hankintoihin ja palveluvientiin liittyvät esteet vientimarkkinoilla.

Team Finland -toimijoiden toteuttaman kansainvälistymis- ja kaupanesteselvityksen tulokset julkistettiin 28.5. Finlandia-talolla. Selvitys perustuu ulkoasiainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön syksyllä 2012 yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa toteuttamaan kyselyyn, johon vastasi noin 600 ulkomaankauppa käyvää suomalaisyritystä.

Protektionismi nousussa

Suomalaisyritysten kohtaamien kaupanesteiden määrä on kautta linjan lisääntynyt, ja eniten ongelmia kohdataan Venäjän kaupassa. Noin 30 % suomalaisyritysten kohtaamista kaupan ja investoinnin esteistä liittyy Venäjään. Myös julkisiin hankintoihin ja palveluvientiin liittyvät kaupanesteet nousevat selvityksessä esiin ajankohtaisina trendeinä.

Kotimaisuusvaatimukset ovat kasvussa erityisesti innovaatiointensiivisissä tuotteissa ja palveluissa. Toisin sanoen kohdemarkkinoilla saatetaan edellyttää, että siellä myytävissä tuotteissa ja palveluissa on oltava tietty osuus kotimaista tuotantoa. Tämä syrjii ulkomaisia kilpailijoita.

EK:n mukaan lisää huomiota tulee kiinnittää myös palveluviennin kaupanesteisiin, jotka ovat selvityksen mukaan selvässä kasvussa. Ongelmat liittyvät esimerkiksi toimilupien ja lisenssien saantiin, ulkomaalaisomistuksen ja toiminnan laajuuden rajoitteisiin sekä julkisiin hankintoihin.

-Suomi voi puuttua kaupanesteisiin monin keinoin kuten esimerkiksi osana EU:n yhteistä kauppapolitiikkaa tai viranomaisten suorin yhteyksin paikallisiin toimijoihin.Tämä prosessi edellyttää tiivistä vuoropuhelua yritysten kanssa, jotta voimme toimia mahdollisimman tehokkaasti esteiden poistamiseksi, sanoo EK:n johtaja Leena Mörttinen.

– Suomessa olisi hyödyllistä rakentaa myös selkeän strateginen visio geopoliittisesta ja taloudellisesta kehityksestä ja Suomen agendasta. tämä mahdollistaa neuvotteluikkunoiden tunnistamisen ajoissa ja proaktiivisen toiminnan vapaakaupan edistämiseksi.

-Eu-tasolla on uskallettava nostaa esiin niin kaupanesteet kolmansissa maissa kuin EU:n sisämarkkinan esteet ja sääntelyn tarpeettomat rajoitteet. Sääntelystä aiheutuvista kaiken tasoisista kaupanesteistä on voitava keskustella kaikissa päättäjäpöydissä.

Valtionjohdon ovenavauksia vaativille markkinoille

Selvityksen mukaan valtiojohdon vetämiä vienninedistämismatkoja toivotaan erityisesti Venäjälle, Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja Intiaan. Yritykset pitävät kansainvälistymispalveluja tärkeinä, mutta antavat Team Finland -toimijoille myös paljon kehitysehdotuksia.

Team Finlandissa ei ole kyse raja-aitojen mataloittamisesta, vaan niiden poistamisesta, Leena Mörttinen muistuttaa.

– Yritysten keskeinen toive on kansainvälistymispalvelujen saaminen yhden kontaktin periaatteella. Yritykset odottavat esimerkiksi, että Team Finland -verkosto pystyisi tarjoamaan helpon pääsyn eri toimijoiden tuottamaan ennakointi- ja markkinatietoon. Yritykset ja elinkeinoelämän järjestöt pitäisi ottaa saumattomasti osaksi verkostoa. Näin voidaan varmistaa, että suomalaisten pk-yritysten tarpeet todella ovat toiminnan keskiössä ja yritysmaailmasta tuttu asiakaslähtöinen palveludesign toteutuu.

– Tärkeää on myös se, että Team Finlandissa huomioidaan yritysten kansainvälistymisen koko elinkaari. Vienninedistäminen ei saa rajautua ainoastaan kansainvälistymisen alkuvaiheeseen. Kun yritys on jo etabloitunut esimerkiksi Venäjälle, tarvitaan syvällisempää vaikuttamista ja täsmätietoa sikäläisistä kaupan esteistä.

Tutustu kansainvälistymis- ja kaupanesteselvitykseen.