Euroopan komissiolta suuntaviivoja kotimaan talouspolitiikkaan

30.05.2013

Euroopan komissio julkaisi eilen EU:n jäsenmaille maakohtaiset suositukset osana eurooppalaista ohjausjaksoa (European Semester). Suosituksissa on arvioitu jäsenmaiden toimintaa julkisen talouden tasapainottamiseksi ja talouden rakenteiden kehittämiseksi. Suositusten tavoitteena on antaa ulkopuolista näkemystä asioista, joiden tulisi olla kansallisen päätöksenteon painopisteinä seuraavien 12–18 kuukauden aikana.

Komissio antoi Suomelle suosituksia viidellä laajalla aihealueella. Komission mukaan Suomen olisi varmistettava julkisen talouden tasapainoinen kehitys keskipitkällä aikavälillä, ottaen huomioon myös väestön ikääntymisestä tulevan kustannusten nousupaineen.

Suomelle suositellaan esimerkiksi hyvinvointipalvelujen tarjonnan tehokkuuden kasvattamista, pitkäaikaishoidon kustannusvastaavuuden varmistamista ja hoidon painottamista ennaltaehkäisyyn, ikääntyneiden työllisyysasteen nostamista esimerkiksi eläkeiän sitomisella elinajanodotteeseen, kilpailun varmistamista tuote- ja palvelumarkkinoilla sekä palkkakehityksen saattamista linjaan tuottavuuskehityksen kanssa.

Elinkeinoelämän näkökulmasta Komission linjaukset ovat varsin perusteltuja. Komissio on arvioissaan nostanut esille aiheita, jotka esiintyvät myös kotimaisessa talouskeskustelussa mutta joissa päätöksenteko on usein ollut vaikeaa.

– Suomi nauttii tällä hetkellä korkeimmasta mahdollisesta luottoluokituksesta ja ennätyksellisen matalasta korkotasosta. Väestömme kuitenkin ikääntyy nopeammin ja aiemmin kuin Euroopassa keskimäärin, ja ilman lisätoimia pidemmän aikavälin näkymät eivät ole kehuttavat. Komissio on aivan oikein siirtänyt katsetta nykypäivästä kauemmas eteenpäin, EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila toteaa.

– Kuten Komissiokin toteaa, kustannusten nousu ei ole Suomessa ollut linjassa tuottavuuden kasvun kanssa. Tämän vuoksi suomalaisyritykset ovat tasaisesti menettäneet kilpailukykyään. Kustannuskilpailukyvyn palauttaminen onkin keskeinen mittari tulevien työmarkkinaratkaisujen onnistumiselle.

Lisätietoa:
Johtava ekonomisti Penna Urrila
puh. 09 4202 2606
etunimi.sukunimi@ek.fi