Rekkojen uudet mitat ja massat voimaan lokakuussa

06.06.2013

Suomi hyödyntää EU-direktiivin kansallisen pelivaran: tänään hyväksytyn asetusmuutoksen nojalla Suomen maantierahdissa saa pian käyttää aiempaa suurempaa kalustoa. Logistiikka tehostuu ja päästöt vähenevät.

Taustalla on EU:n raskaitten ajoneuvojen moduulidirektiivi, joka antaa mahdollisuuden säätää kotimaan kuljetusten ajoneuvokoot kansallisesti.

Lokakuussa voimaan tulevan kansallisen asetusmuutoksen johdosta Suomessa voidaan nostaa raskaitten ajoneuvojen kokoja seuraavasti:

  • Nykyisen kaluston massoja voidaan nostaa 5–10 % viiden vuoden siirtymäajaksi. Yleisimmin käytettyjen 8-akselisten ajoneuvojen maksimipaino olisi 64 tonnia.
  • Lisäksi esimerkiksi puutavarakuljetuksissa voidaan ottaa käyttöön uusia 9-akselisia ajoneuvotyyppejä, joiden maksimipaino on 76 tonnia.
  • Ajoneuvojen korkeutta voi nostaa 4,2 metristä 4,4 metriin.
  • Lisäksi on mahdollista pilotoida vieläkin suurempien kalustojen käyttöä esim. metsäteollisuuden kuljetuksissa.

EK:n asiantuntija Kyösti Orre:
”Uudistuksen myötä Suomessa kiritään takamatkaa verrattuna keskieurooppalaisiin kilpailijamaihin. Kuljetukset tehostuvat merkittävästi, kun lastin kokoa ja täyttöastetta voidaan kasvattaa. Säästöjä kertyy arviolta 60 – 160 miljoonaa euroa vuodessa.”

Uudistus tulee tarpeeseen, sillä jopa kolmannes suurten teollisuusyritysten ja kaupan kilpailukyvystä tulee logistiikasta. Samalla päästöt vähentyvät ja liikenneturvallisuus paranee, Orre muistuttaa.

Vaikutus on iso etenkin maansiirto-, kemikaali- ja puukuljetuksissa sekä kappaletavaran runkokuljetuksissa. Ihan maksimiin asetusta ei ole viritetty; hyödyt olisivat voineet olla vielä suuremmat etenkin nykyisen kaluston hyödyntämisessä. Puukuljetuksissa voidaan kokeilujen kautta nostaa painoja jopa 90 tonniin samaan tapaan kuin Ruotsissa.

Linkki asetusmuutokseen.

Lisätiedot:
Asiantuntija Kyösti Orre, EK
puh. 0400 426 134
etunimi.sukunimi@ek.fi