Koko Eurooppa etsii keinoja nuorten työllistämiseksi

EU-tason työmarkkinajärjestöt ja EU-maiden päämiehistä koostuva Eurooppa-neuvosto ovat monen muun tahon ohella huolissaan nuorten huonosta työllisyystilanteesta ja hakevat keinoja työllisyyden parantamiseksi. Myös Suomessa pyritään löytämään työelämälähtöisiä ratkaisuja.

Nuorten hyväksi tehdään EU:ssa muun muassa seuraavaa:

1. Eurooppalaisten työmarkkinajärjestöjen toimintaohjelma nuorisotyöllisyydestä (Framework of Actions on Youth Employment)

Eurooppalaiset työmarkkinajärjestöt neuvottelivat viime keväänä kolmivuotisen ohjelman toimista nuorisotyöllisyyden parantamiseksi. Sopimus hyväksyttiin kesäkuussa 2013. Siihen koottiin erilaisia lyhyen ja pitkän tähtäyksen haasteita sekä niihin liittyviä toimenpide-ehdotuksia ja suosituksia.

Ohjelma lähtee siitä, että työmarkkinoiden keskusjärjestöillä ja liitoilla on jäsenmaissa keskeinen rooli nuorten työllistymisen parantamisessa. Ohjelma asettaa etusijalle neljä kokonaisuutta: oppimisen, työelämään siirtymisen, työllisyyden sekä yrittäjyyden. Kansalliset keskusjärjestöt raportoivat vuosittain tavoitteiden edistymisestä.

2. Komission tiedonanto ”Yhteistyötä Euroopan nuorten hyväksi”

Euroopan komissio kiirehtii kesäkuussa 2013 antamassaan tiedonannossa jäsenvaltioita luomaan nuorille kansallisen yhteiskuntatakuun. Komissio myös antanee ehdotuksen neuvoston suositukseksi työharjoittelun laatukehikosta.

Komissio aikoo pystyttää itse koko EU:n kattavan oppisopimusverkoston kansainvälisen yhteistyön ja tiedonkulun parantamiseksi sekä hyvien käytäntöjen levittämiseksi. Myös EURES-järjestelmän (eurooppalainen työnvälitys) toimintaa halutaan parantaa.

3. Eurooppa-neuvoston päätelmät

Eurooppa-neuvosto päätti kesäkuussa 2013 tehostetuista toimista nuorisotyöttömyyden torjumiseksi. Jäsenvaltioiden on Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) varoja käyttäessään kiinnitettävä erityistä huomiota nuorten työllisyyteen ja komission nuorisotyöllisyysaloite on laitettava käytäntöön tammikuussa 2014.

Myös Euroopan investointipankin edellytetään osallistuvan nuorisotyöttömyyden torjuntaan nuorisotyöaloitteella sekä osaamiseen investoimisen ohjelmilla. Nuorten kansainvälistä liikkuvuutta vauhditetaan tehostamalla EURES-työnvälitystä.

Työpaikalla tapahtuvaa oppimista pyritään lisäämään eurooppalaisella oppisopimusyhteenliittymällä. Eurooppa-neuvosto odottaa työmarkkinaosapuolten osallistuvan toimiin aktiivisesti.

Suomen nuorisotakuu toimii esimerkkinä

EK:n mielestä toimintaohjelma, tiedonanto tai neuvoston päätelmät eivät juuri tuo uusia aineksia keskusteluun nuorisotyöllisyyden parantamisesta. Suomessa lähdettiin liikkeelle laajalla rintamalla jo vuonna 2011, kun nuorten yhteiskuntatakuuta ryhdyttiin valmistelemaan. Komissio pitikin Suomen mallia esimerkkinä, kun se laati ehdotuksensa nuorisotakuusuositukseksi, jonka neuvosto hyväksyi keväällä 2013.

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat täydentäneet valtion toimia keväällä 2012 solmitun ns. työurasopimuksen mukaisesti sekä tehneet konkreettisia ehdotuksia erityisesti siitä, miten ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyyttä voitaisiin lisätä. EK:n jäsenliitot ovat solmineet työntekijäliittojen kanssa kymmenkunta sopimusta nuorten työllistymisen edistämiseksi.

Suomessa on käynnissä myös hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan sisältyvä hanke nuorten oppisopimusten uudistamisesta. Lisäksi työmarkkinoiden keskusjärjestöt etsivät ratkaisuja, joiden tavoitteena on lisätä yritysten kiinnostusta oppisopimuspaikan tarjoamiseen.

EK pitää tärkeänä, että liittokohtaisesti selvitetään edelleen, millaisia mahdollisuuksia eri sopimusaloilla on alakohtaisten ratkaisujen kehittämiseen.

Lue lisää:
Komission sivut nuorisotyöllisyydestä