Meriliikenteen kansallinen strategia hahmottumassa

10.10.2013

Strategiassa viitoitetaan väylämaksujen, infra-investointien, jäänmurron ja satamien tulevaisuutta. EK peräänkuuluttaa parempaa kustannustehokkuutta ja markkinaehtoisuutta.

Meriliikenteelle valmistellaan kansallista strategiaa, jolla pyritään varmistamaan elinkeinoelämän merikuljetukset ja sitä kautta kansatalouden kilpailukyky pitkälle tulevaisuuteen. Lähtökohta on enemmän kuin tervetullut elinkeinoelämälle, sillä ulkomaankauppaa rasittaa merirahtien tuntuva nousu lähitulevaisuudessa.

Elinkeinoelämän näkökulmasta tärkeintä on kartoittaa keinot, joilla voidaan alentaa kustannuksia, parantaa tehokkuutta ja lisätä markkinaehtoisuutta. Tällaisia ovat mm. väylämaksuihin, investointeihin, jäänmurtoon ja satamiin liittyvät toimet.

Häiriöt satamissa ja ankarien jäiden olosuhteissa aiheuttavat ajoittain isoja ongelmia meriliikenteelle. Suomen nykyisten jäänmurtajien elinkaari on päättymässä 2020-luvulla ja niiden korvaamiseksi tarvitaan pitkäjänteinen investointisuunnitelma.

Merenkulun ympäristö- ja ilmastosääntelyn on oltava kansainvälisesti tasaveroista, eikä Suomelle saa tulla kustannuksia aiheuttavia erityisvaatimuksia. Suomen tulisi vahvistaa vaikuttamistaan kansainvälisessä merenkulun järjestössä IMO:ssa.

Meriliikennestrategia valmistuu vuoden loppuun mennessä ja ensimmäisiä uudistuksia odotetaan seuraavan vuoden kuluessa.

Lisätietoja:
Johtava asiantuntija Tiina Haapasalo puh: 040-7631482