Kiirehtiminen ennen EU-vaaleja ei saa heikentää lainsäädännön laatua

24.10.2013

Komissio on julkistanut vuoden 2014 työohjelman. Sen mukaan ensi vuonna pyritään viemään maaliin mm. pankkiunioni, rahoitusmarkkinavero, tietosuojasääntelyn uudistaminen sekä sähköisen viestinnän ns. telecom-paketti.

Vuosi 2014 on EU-päätöksenteon kannalta poikkeuksellinen. Europarlamenttivaalit käydään toukokuun lopussa ja uuden parlamentin työ alkaa käytännössä syksyn alussa. Uuden komission toimikausi käynnistyy puolestaan marraskuun alussa.

Parlamenttivaalien ja uuden komission valinnan takia Brysselissä keskitytään alkuvuodesta 2014 saattamaan loppuun neuvottelut komission jo ehdottamista aloitteista. Juuri julkistettu komission työohjelma 2014 listaa myös joitakin uusia aloitteita, mutta komissio antaa ensi vuonna merkittäviä ehdotuksia todennäköisesti vain poikkeustapauksissa.

Komissio toivoo, että ensi vuonna EU:ssa hyväksytään mm. seuraavat hankkeet:

  • pankkiunionin loppuunsaattaminen
  • rahoitusmarkkinavero
  • tietosuojasääntelyn uudistaminen
  • sähköisen viestinnän ns. telecom-paketti
  • lähetettyjä työntekijöitä koskevien sääntöjen täytäntöönpanon tehostaminen

Näitä sääntelyhankkeita komissio siis pyrkii viemään vahvasti eteenpäin vielä kuluvalla parlamenttikaudella.  Nämä neuvoston ja Euroopan parlamentin käsittelyssä olevat hankkeet ovat erittäin merkittäviä elinkeinoelämän kannalta. Lainsäädännön laatu ei saa kuitenkaan kärsiä, mikä vuoksi valmistelu on tehtävä huolella.

Komission keskeisiä ensi vuoden tavoitteita on edistää tärkeitä kansainvälisiä neuvotteluita kuten vapaakauppaneuvottelut Yhdysvaltojen kanssa sekä kansainväliset ilmastoneuvottelut.

Ensi vuonna komissio tekee eri alueilla myös pohjatyötä, jolla valmistellaan seuraavan komission keskeisiä päätöksiä. Elinkeinoelämän kannalta tärkeät kokonaisuudet liittyvät mm. energia- ja ilmastopolitiikkaan, moderniin teollisuuspolitiikkaan ja sosiaaliturva-asetuksen muutokseen.

Komission työohjelma vuodeksi 2014:
http://ec.europa.eu/atwork/pdf/cwp_2014_en.pdf

Työohjelman liite aloitteista:
http://ec.europa.eu/atwork/pdf/cwp_2014_annex_en.pdf