Syyskokouksen seminaari: Menestys edellyttää uusiutumista

28.11.2013

EK:n syyskokouksen seminaarissa Helsingissä katsottiin suomalaisen elinkeinoelämän tulevaisuuteen. Puhujien painokkaissa sanoissa puhalteli muutosten ja uusiutumisen tuuli.

Neste Oil Oyj:n toimitusjohtaja Matti Lievonen kehotti kuulijoita hakemaan menestystä edelläkävijyydestä.

— Startupien ohella on mietittävä olemassa olevan teollisuuden tulevaisuutta. Mitä siellä on meneillään, hän kysyi.

Lievonen muistutti yleisöä myös siitä, ettei Suomi vielä ole puhtaiden teknologioiden käyttöönotossa edelläkävijä, vaikka halua olisikin.

— Suomi yrittää olla cleantech-maa, mutta Helsingissä vierailevan ulkomaalaisen huomio kiinnittyy täällä hiilikasaan. Meillä on vielä tekemistä, Lievonen herätteli.

Vähemmän resursseja, enemmän tulosta

Ympäristöministeri Ville Niinistö toivoi elinkeinoelämältä kykyä uudistua ja viedä osaamista maailmalle. Muun muassa luonnonvarojen jatkuva hinnannousu pakottaa yritykset etsimään kasvua uusin tavoin. Vähemmillä resursseilla on saatava aikaan enemmän tulosta, jolloin tarvitaan vähäpäästöisiä, tehokkaita ratkaisuja.

— Tällä hetkellä käytämme resursseja puolentoista maapallon verran ja se tulee näkymään tulevaisuudessa, ministeri huomautti.

Niinistö totesi, että esimerkiksi Kiina on jo ohittanut Euroopan satsauksissaan puhtaaseen teknologiaan. Seuraavien vuosien aikana se tulee sijoittamaan ilmaston parantamiseen satoja miljardeja dollareita. Niinistö muistutti, että Kiinassa julkiset hankinnat tehdään parhaan teknologian, ei halvimman tarjouksen perusteella.

— Suomalaisten pk-yritysten pitää uskaltaa mennä mukaan tarjoamaan osaamistaan kansainvälisesti. Esimerkiksi suomalaisille, kestävän metsätalouden käytännöille olisi varmasti kysyntää, ministeri rohkaisi.
Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen avuksi ministeri toivoi julkisiin hankintoihin avoimuutta. Kuntien tulisi voida ostaa palveluita pk-yrityksiltä, jotka näin saisivat referenssejä. Myös sääntelykehikon tulisi ministerin mukaan tukea uusien ratkaisujen käyttöönottoa.

Ministeri otti esille konkreettisen ehdotuksen, jonka avulla ympäristöministeriö ja elinkeinoelämä voisivat edistää yrittämiselle suotuisaa ilmapiiriä. Aloitteen kohteena olisivat pitkäkestoiset lupaprosessit. Ministeri ehdotti, että ympäristöministeriö ja EK perustaisivat yritykset ja viranomaiset yhteen tuovia, alueellisia foorumeja lupakäytäntöjä tehostamaan. Seminaarin puheenjohtajana toiminut EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies piti ideaa hyvänä.

Ministeri esitti myös toisen haasteen. Hän toivoi EK:n ottavan esimerkillisesti osaa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen ja sen tavoitteiden toteutumiseen. Toimitusjohtaja Häkämies ilmoitti, että EK ottaa haasteen vastaan ja näyttää esimerkkiä supistamalla hiilijalanjälkeä. Tätä päästään toteuttamaan konkreettisesti jo Etelärannan kiinteistöuudistuksissa.

Suomesta osaamisen keskus

Startup Saunan toimitusjohtaja Miki Kuusi kehotti yleisöä miettimään, miltä Suomi näyttää vuonna 2030. Menestyksen avaimina hän painotti kolmea tekijää: asennetta, osaamista ja kunnianhimoa. Pelkäämällä epäonnistumisia ja välttämällä riskinottoa ei Kuusen mukaan pitkälle pötkitä.

Startup-tapahtuma Slushin pääjärjestäjänä tunnettu Kuusi painotti suomalaisten kasvuyritysten sekä erityisesti peliteollisuuden nauttivan parhaillaan suuresta kansainvälisen median huomiosta. Kuusi kehotti käyttämään näkyvää asemaa hyväksi ja toivoi elinkeinoelämän panostamaan kasvaviin yrityksiin.

—Elinkeinoelämää ei voi jakaa niin, että Startup-yritykset ja perinteinen teollisuus ovat erillisiä, toisistaan riippumattomia palasia. Olemme kaikki samaa ekosysteemiä, Kuusi muistutti.

Kuusi painotti, että Suomen tärkein kilpailukyvyn tekijä on osaaminen. Menestyäkseen Suomen on myös kyettävä houkuttelemaan osaamista ulkomailta.
— Eikö Suomi voisi olla pohjoiseurooppalaisen osaamisen keskus, Kuusi kysyi.