Suomi nousee jälkijunassa

03.12.2013

Tutkimuslaitosten suhdanne-ennusteet ovat antaneet vaatimattoman kuvan Suomen taloustilanteesta, mutta ne saattavat silti olla liian myönteisiä.

Laaditut ennusteet nojaavat virallisiin tilastoihin, joiden mukaan talous olisi kääntynyt kasvuun jo kesän aikana. Tämä ei oikein vastaa yleistä mielikuvaa. Virallisia tilastoja onkin viime vuosina korjattu usein jälkikäteen.

– Talouden varovaista käännettä voi kyllä odottaa, sillä Eurooppa on pikkuhiljaa elpymässä. Tämä virkistänee ennen pitkää Suomenkin vientiä. Luultavasti Suomi ei kuitenkaan ole ensimmäisten toipujien joukossa vaan tulee jälkijunassa, sanoo EK:n ekonomisti Juha Vartia.

EK:n marraskuun Suhdannebarometri ei antanut juuri minkäänlaista vinkkiä paremmasta. Teollisuuden kysyntä heikkeni, tilauksia tuli odotettua vähemmän ja tilauskanta supistui elokuun tasosta selvästi. Yli puolet kyselyyn vastanneista ilmoitti, että heidän yrityksellään on liikaa kapasiteettia.

Hiukan myöhemmin – marraskuun lopulla – julkistettu EK:n Luottamusindikaattori ei ollut juurikaan myönteisempi, vaikka tuotanto-odotukset olivat vähän koholla.

Talouskatsaus 3.12.2013 (verkkojulkaisu, pdf).