Komissio huolissaan Suomen ikääntymisestä, kannustaa myös kuntarakenteen uudistamiseen

11.12.2013

Euroopan komissio julkisti marraskuussa vuotuisen kasvuselvityksensä. Komission kasvuselvitys on osa uudistunutta Euroopan unionin talouspoliittista sääntelyä, joka on tiivistynyt vuonna 2011 annetun ns. six pack -lainsäädäntöpaketin, vuonna 2012 tehdyn finanssipoliittisen sopimuksen ja vuonna 2013 annettujen ns. two pack -asetusten myötä.

Keskipitkän aikavälin ensisijaiset toimet ovat edelleen samat:

  • eriytetyn, kasvua edistävän julkisen talouden vakauttamisen jatkaminen,
  • talouden luotottamisen palauttaminen,
  • nykyisen ja tulevan kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen,
  • työttömyyteen ja kriisin sosiaalisiin seurauksiin puuttuminen sekä
  • julkishallinnon nykyaikaistaminen.

Osana kasvuselvitystä komissio teki myös katsauksen maakohtaisten suositusten täytäntöönpanon edistymiseen jäsenvaltioittain. Suomelle komissio esittää huolestumisensa väestön erittäin nopeasta ikääntymisestä ja sen aiheuttamista kustannuksista.

Kustannustehokkuuden lisäämiseksi myös kuntarakennetta kannustetaan uudistamaan: Suomessa on suuri määrä itsenäisesti toimivia kuntia, joiden talous joutuu lähivuosina kovaan paineeseen. Ja koska työikäisten määrä laskee Suomessa koko ajan voimakkaasti, komissio kehottaa pidentämään työuria.

Suomessa suurin muutos talouspolitiikassa tulee siitä, että tulevaisuudessa hallitus vastaa entistä selvemmin myös kuntataloudesta. Se on loogista, sillä suurin osa julkisen sektorin henkilöstöstä ja siten myös menoista toteutuu käytännössä kunnissa.

Jos kuntien menoja kasvatetaan, hallituksen on vastaisuudessa osoitettava nykyistä selvemmin, miten menolisäykset rahoitetaan. Suomessa pitkään voimassa ollut valtiontalouden kehysmenettely laajenee koskemaan myös kuntataloutta.

EK pitää myönteisenä kehysmenettelyn laajenemista kuntiin. Suurimmat virheet kuntataloudessa on tehty hyvinä aikoina, kun rahaa on esimerkiksi yhteisöveron äkillisen nousun takia tullut kunnan kassaan ja pysyviä menoja on paisutettu.

Lue lisää:
Komission tiedonanto: vuotuinen kasvuselvitys 2014
Katsaus maakohtaisten suositusten täytäntöönpanon edistymiseen jäsenvaltioittain

Lisätietoja:
Vastaava ekonomisti Simo Pinomaa ja Brysselin toimiston päällikkö Janica Ylikarjula