EU–USA-vapaakauppaneuvottelut etenivät hyvässä hengessä toisella kierroksella

12.12.2013

Marraskuussa käytiin toinen kierros neuvotteluista, jotka tähtäävät Euroopan ja Yhdysvaltojen väliseen kauppa- ja investointikumppanuussopimukseen (TTIP). Pöydällä olivat muun muassa palvelukauppa, energia ja raaka-aineet, kysymykset sääntelystä, julkiset hankinnat sekä tekniset kaupanesteet. Myös paljon julkisuutta saaneesta investointien suojasta keskusteltiin.

Neuvottelujen toinen kierros oli alun perin tarkoitus käydä lokakuussa, mutta Yhdysvaltojen hallinnon työsulku viivästytti prosessia. Viiveestä huolimatta marraskuussa edettiin tehokkaasti ja jatkettiin siitä, mihin oli päästy ensimmäisellä kierroksella heinäkuussa.

EU-puolen pääneuvottelija, kauppakomissaari Karel De Gucht kiitteli yhteistyötä ja poliittista tahtoa. Hän kehotti suuntaamaan katseen neuvottelujen ”pääpalkintoon”: enemmän työtä eurooppalaisille ja enemmän kasvua Euroopan talouteen.

Eteenpäin sidosryhmiä kuunnellen

EU on tiedottanut avoimesti, että se pyrkii saamaan kaikkiin sopimuksiinsa kirjaukset, joiden tavoitteena on estää investointisuojapykälien väärinkäyttö, toisin sanoen yritysten perusteettomat vaatimukset. Keskusteluissa vahvistettiinkin erikseen molempien osapuolten sääntelyautonomian säilyttäminen.

Myös EK:n kanta on, että omaisuuden suoja kuuluu oikeusvaltion periaatteisiin. Mahdollisuudet väärinkäytöksiin pitää kuitenkin minimoida.

Neuvotteluja on käyty poikkeuksellisen avoimessa ilmapiirissä, mikä on ollut myös elinkeinoelämän tavoite. Pääneuvottelijat kutsuivat keskusteluihin yli 350 edustajaa kansalaisjärjestöistä, kuluttajien edustajista, liike-elämästä sekä ammattiliitoista. Vuoropuhelua jatketaan myös tulevaisuudessa.

Kolmas neuvottelukierros käydään joulukuun puolivälissä Washingtonissa. Ennen sitä käytiin myös erillisiä keskusteluja muun muassa IPR-kysymyksistä, kilpailupolitiikasta sekä pk-yrityksistä ja ympäristökysymyksistä.

Lue lisää komission TTIP-sivuilta