Afrikan loikka it-alalla kannattaa hyödyntää

05.02.2014

Afrikassa otetaan vauhdilla käyttöön nykyaikaisinta it-teknologiaa. Maanosan iso loikka tarjoaa myös suomalaisyrityksille uusia mahdollisuuksia, sanoo it-alan konkari Harri Koponen.

Afrikan talouden noususta on puhuttu paljon, mutta kaikkein selvimmin ilmiö näkyy it-alalla. Pätkivien lankaliittymien maanosasta on tullut lyhyessä ajassa manner, jonka teleliikenteestä yli 90 prosenttia tapahtuu mobiilisti.

– Afrikan maat hyppäävät nyt yli vaiheet, joita Euroopassa aikanaan tehtiin. Siellä otetaan kerralla käyttöön kaikkein uusinta teknologiaa, mikä tuo lisää kilpailukykyä koko talouteen, it-yhtiö Tecnotreen hallituksen puheenjohtaja Harri Koponen sanoo.

Monessa asiassa Afrikasta on tullut jopa edelläkävijä maailmassa. Tällainen on esimerkiksi mobiilimaksaminen, jossa etenkin kenialaispalvelu M-Pesan leviäminen koko kansan keskuuteen on herättänyt suurta huomiota.

– Mikromaksujärjestelmät eri puolilla Afrikkaa ovat erittäin kehittyneitä. Virtuaalirahalla voi maksaa parturin tai taksin, eikä käteistä rahaa tarvitse olla mukana lainkaan.

Kumppanina johtava operaattori

Tecnotree toimittaa teleoperaattoreille laskutus- ja asiakashallintajärjestelmiä. Kolmasosa suomalaisyhtiön liikevaihdosta kolmasosa tulee Lähi-idän ja Afrikan alueelta.
Afrikassa tärkein yhteistyökumppani on MTN Group, jolla on runsaat 200 miljoonaa asiakasta 22 maassa Afrikassa ja Lähi-idässä.

– Olemme valinneet toimintatavan, jossa sikäläisille markkinoille mennään vahvan paikallisen toimijan kanssa. Kumppanilla on jo ennestään hyvät suhteet viranomaisiin, mikä auttaa myös meitä.

Koposen mukaan Tecnotree toimii tällä hetkellä 5–6 maassa Afrikassa.

– Olemme valinneet muutaman maan, jotka yritämme hoitaa kunnolla ja pääsemme sitä kautta kasvamaan. MTN selvästi haluaa, että laajennamme toimintaa Afrikassa. Olemme saaneet luottamuksen ryhmän sisällä. Pystymme toimittamaan luvatut projektit ja auttamaan asiakasta haastavissa tilanteissa.

Kasvun varaa vielä runsaasti

Afrikassa on Koposen mielestä paljon mahdollisuuksia it-alan suomalaisyrityksille.

Kasvun varaa on vielä runsaasti, sillä Kansainvälisen televiestintäliiton ITUn mukaan matkapuhelimien penetraatio on Afrikassa vasta 68 prosenttia, kun vastaava luku länsimaissa on reilusti yli sata.

Myös mobiililaajakaista on vasta tulossa. Afrikassa penetraatioprosentti on 11, kun luku Euroopassa on 68 prosenttia.

– Uudet jutut tapahtuvat Afrikassa huikeaa vauhtia. Talous ja väestö kasvavat. Asiat menevät kokonaisuutena myönteiseen suuntaan.

Koponen ei halua nimetä erikseen maita, joissa hän näkee eniten potentiaalia.

– Siellä missä on luonnonvaroja, on rahaa ja kasvun paikkoja. Toki maanosassa on edelleen myös ongelmia, ja takapakkiakin välillä otetaan.

Kotiläksyt tehtävä huolella

Koponen muistuttaa, että yrityksen pitää olla hyvin tietoinen rajoitteista ja riskeistä, joita liiketoiminnan harjoittamiseen Afrikassa liittyy. Maanosa ei ole yhtenäinen markkina, vaan jokaisessa maassa toimintaympäristö on erilainen.

Verojen maksaminen ja voittojen kotiuttaminen ovat esimerkkejä tarkasti selvitettävistä asioista.

– Kaikki tällaiset asiat pitää miettiä jo etukäteen, ettei paikan päällä tule ongelmia ja liiketoimintaa tarvitse jarrutella.

Koposen mielestä suhtautuminen korruptioon on tehtävä alusta lähtien selväksi niin omalle henkilökunnalle kuin sidosryhmillekin.

– Suomen maine vähän korruptoituneena on levinnyt myös Afrikkaan, ja meistä on rehellinen kuva. Siellä tiedetään, että suhtaudumme lahjontaan kielteisesti.

Koposen mielestä Afrikassa menestyminen on pitkälti kiinni onnistuneista rekrytoinneista. Haasteelliseen toimintaympäristöön tarvitaan pätevimmät työntekijät, olipa sitten kyse paikallisesta tai kansainvälisestä henkilöstöstä.

– He ovat yrityksen luottopelaajia haasteellisilla markkinoilla.

Afrikassa toimiminen vaatii ennen muuta kärsivällisyyttä. Koposen mielestä oleellista on luoda pitkäjänteisesti verkostoja, olla aktiivinen ja tutustua henkilökohtaisesti ihmisiin.
Bisneskäytännöt ovat erilaiset kuin Euroopassa. Koposen mielestä on siksi tärkeää, että myös kotimaassa yrityksen johto, omistajat ja tilintarkastajat pidetään hyvin ajan tasalla, missä Afrikassa mennään.

Teksti Matti Remes, kuva Tecnotreen