Tutkimusrahoituksen vähentyminen uhkaa kasvua

21.02.2014

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2014 valtion talousarviossa t&k-rahoituksen määrä laskee noin 42 miljoonaa euroa. Rahoitus on ollut laskussa jo useamman vuoden peräjälkeen. Vähennykset ovat koskeneet erityisesti Tekesin innovaatiorahoitusta. Tuottavuuden parantamisen ja talouden kasvun kannalta suunta on väärä.

Kokonaisuudessaan valtio tulee käyttämään tutkimukseen ja kehitystoimintaan tänä vuonna yhteensä 1955 miljoonaa euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus nousee 7 miljoonaa euroa, mutta samaan aikaan työ- ja elinkeinoministeriön osuus laskee 48 miljoonaa euroa pääosin Innovaatiorahoituskeskus Tekesin jakaman rahoituksen vähenemisen myötä.

– Uusi tieto ja innovaatiot ovat Suomen menestymisen kannalta keskiössä. Juuri nyt tarvitaan panostuksia tuottavuuden parantamiseksi sekä uusien tuotteiden ja palveluiden synnyttämiseksi. Hallituksen tulee pitää kiinni riittävästä tutkimus- ja kehittämisrahoituksesta tulevissa päätöksissään, toteaa EK:n asiantuntija Jari Konttinen.

Tilastokeskuksen julkistus