USA houkuttelee yrityksiä nyt kaikilta aloilta

10.03.2014

Yhdysvaltojen toipuva talous houkuttaa nyt eri kokoisia suomalaisia yrityksiä. Amerikkalainen kauppakamari Amcham Finland tarjoaa erityisohjelmaa Amerikan markkinoille tähyäville yrityksille.

Suomalaisen designtalo Magisson toimitusjohtaja Juhani Sirén kertoo yrityksellään olleen vuonna 2011 kahdeksan jälleenmyyjää Yhdysvalloissa kahdessa osavaltiossa. Nyt Yhdysvalloissa on 140 jälleenmyyjää 18 osavaltiossa.

Sirénin kuulijat ovat kasvuyrittäjiä, joille Amcham Finland järjesti tilaisuuden vuoden lopussa. Kuulijat harkitsevat yritystensä toiminnan laajentamista Yhdysvaltoihin. Pääosin Yhdysvaltoihin pyrkii Suomesta teknologia-alan yrityksiä pääkaupunkiseudulta, mutta viime aikoina myös perinteisemmät perheyritykset, terveysalan yritykset, designyritykset ja pienpaikkakuntien teollisuusyritykset ovat kiinnostuneet markkinoista.

– Olemme auttaneet LaunchpadUSA-ohjelman avulla viime vuonna yli 30 yritystä. Edellisvuodesta kasvua on ollut kymmenen yrityksen verran, kertoo kasvuyritysjohtaja Mike Klyszeiko Amchamiltä.  Klyszeiko vetää ohjelmaa ja auttaa suomalaisyrityksiä Yhdysvaltoihin.

Mike_klyszeiko

Amerikkalaisen kauppakamarin kasvuyritysjohtaja Mike Klyszeiko

Markkinointi avaa ovet

Kalifornialainen Klyszeiko on Suomessa vietettyjen vuosien jälkeen kyllästynyt kuulemaan ennakkoluulosta, jonka mukaan suomalaiset eivät osaa markkinoida. Klyszeikon mukaan markkinoinnissa ei ole kyse mistään sisäsyntyisestä ominaisuudesta, kuten suomalaiset liian usein tuntuvat uskovan.

– Kyse on taidosta, jonka voi oppia, analytiikasta, strategisesta ajattelusta ja kovasta työstä. Markkinoinnilla on aivan liian huono maine ja arvostus Suomessa, vaikka se on ala, joka vaatii taitoa ja työtä siinä, missä muutkin alat, Klyszeiko sanoo.

– Markkinointi on vaikeaa amerikkalaisillekin, hän huomauttaa.

Markkinoinnin onnistuminen onkin avain menestykseen ja suurin haaste suomalaisyrityksille Yhdysvalloissa toimialasta ja asiakaskunnasta riippumatta.

Magisso teki strategisen valinnan. Yritys haluaa markkinoida tuotteitaan Yhdysvalloissa laatutietoisille kuluttajille. Tuotteita on saatavilla sisustusputiikeissa ja verkkokaupoissa, joissa niitä myydään brändilähtöisesti. Magissoa ei tulla näkemään Wal-Martissa.

– Tämä on strateginen ratkaisu. Haluamme varmistaa, että brändiarvomme pysyy korkeana, Sirén sanoo.

Suomalainen design on hyvä myyntivaltti Yhdysvalloissa, mutta se ei yksinään riitä. Lisäksi suomalaistoimijan täytyy osata toimia paikallisesti ja tarjota muun muassa maksutapoja ja palveluita, joihin paikalliset kuluttajat ovat tottuneet ja pitävät helppoina. Sirén kertoo, että hankalinta Yhdysvalloissa on saada jälleenmyyjien ja kuluttajien huomio. Kilpailu on kovaa.

– Tarvittaessa Yhdysvalloissa täytyy olla joustava ja muuttaa strategiaansa lennosta, jos markkinat niin vaativat, Sirén jatkaa.

Toinen suomalainen designtalo Fiskars on valinnut Yhdysvalloissa toisenlaisen strategian ja menestynyt erinomaisesti. Fiskarsia myydään Wal-Martissa ja isoissa tavarataloissa, koska helppo saatavuus takaa suuren myynnin.

– Wal-Mart on vaativa, mutta reilu kumppani. Parhaimmillaan yhden kaupan myyntimäärät voivat olla yhtä suuret kuin jonkin yksittäisen pienemmän maan kokonaismyynti, Klyszeiko sanoo.

Yhdysvaltojen talouskehitys houkuttaa

– Yhdysvaltojen kiinnostavuus suomalaisyritysten silmissä on lisääntynyt yksinkertaisesti sen vuoksi, että Yhdysvaltain talous on kääntynyt nousuun, Klyszeiko sanoo.

Klyszeikon mukaan suomalaisyrityksen hakeutumiselle Yhdysvaltoihin on käytännössä neljä syytä: kuluttajamarkkinoiden koko, teollisuustuotannon siirtyminen takaisin Yhdysvaltoihin Kiinasta, rahoitusmarkkinoiden toimivuus ja uusien teknologioiden testaaminen.

Tehtaiden perässä Yhdysvaltoihin ovat menossa muun muassa loimaalainen hitsauslaitteita valmistava Pemamek ja varastoinnin logistiikkapalveluita tarjoava K-Hartwall. Huippumenestynyt suomalainen verkkohuutokauppa DealDash meni Yhdysvaltoihin muutama vuosi sitten edistyksellisten kuluttajamarkkinoiden  vuoksi. He halusivat testata uutta verkkokauppakonseptiaan. Nyt he hakevat Yhdysvalloissa sijoituksia.

Helsingissä toimiva Amcham Finland toimii yhteistyössä Viron ja Venäjän kanssa, joten myös muita kuin suomalaisia kasvuyrityksiä kulkee nyt Amchamin kautta maailmalle. Tänä vuonna Amcham avaa LaunchpadUSA-ohjelmalle tukipisteen New Yorkiin.

Kirjoittaja: Outi Toivanen-Visti
Kuvat: Amcham Finland