Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinto Orion Pharmalle ja PerkinElmerille

16.04.2014

Kemianteollisuuden tämänvuotisen Innovaatiopalkinnon saavat Orion Pharma Oy ja PerkinElmer Oy. Orion palkitaan lääkehoidon kehittämisestä Alzheimerin taudin oireisiin ja PerkinElmer järjestelmästä immuunipuutostaudin seulontaan vastasyntyneiltä.

Palkinnon tavoitteena on kannustaa yrityksissä, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa toimivia tutkimus- ja tuotekehitysryhmiä uusien kemiallisten tuotteiden ja palvelujen luomiseen.

– Innovaatiopalkitut ovat loistavia esimerkkejä suomalaisesta korkean teknologian osaamisesta ja siitä, että Suomessa tapahtuu paljon kehitystä ja hyviä asioita. Voittajat edustavat kemianteollisuutta parhaimmillaan: keksintöjä ja innovaatioita, joilla lisätään hyvinvointia ja kehitetään yhteiskuntaa, Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä kommentoi.

Kilpailun voittajat valitsi Kemianteollisuuden Tieteellinen neuvottelukunta. Hakijoita oli ennätysmäärä, hakemusten taso oli korkea ja hakemuksissa näkyi myös biotalouden nousu.

– Kaikki hakemukset liittyivät joko energiaan, luonnonvaroihin, puhtaaseen veteen, ravintoon, terveyteen ja hyvinvointiin, liikenteeseen tai ilmastonmuutokseen. Niiden kaikkien keskellä on kemia. Tällä kertaa palkittiin terveydenalan innovaatiot, jotka voivat parantaa elämänlaatuamme merkittävästi, Kemianteollisuuden Tieteellisen neuvottelukunnan sihteeri Carmela Kantor-Aaltonen sanoo.

Katso esittelyvideo Orion Pharmasta

 

Katso esittelyvideo PerkinElmeristä

 

kuva: Kemianteollisuus ry / Matti Matikainen