Joukko suomalaisyrityksiä hakee vauhtia Yhdysvaltojen markkinoilta

07.05.2014

15 suomalaista pientä ja keskisuurta yritystä on valittu mukaan Kalifornian yliopiston Global Access Program (GAP) -ohjelmaan, jossa pyritään selvittämään yritysten markkinapotentiaalia Yhdysvalloissa.

Kalifornian yliopiston arvostetun Anderson School of Managementin GAP-ohjelmassa jo työelämässä olevat, MBA-tutkintoa suorittavat opiskelijat tekevät pk-yrityksille kattavan liiketoimintaselvityksen Yhdysvaltain markkinoista.

Tänä vuonna Suomesta hyväksyttiin mukaan 15 yritystä, mikä on eniten yksittäisestä maasta. Yhteensä yrityksiä on ohjelmassa mukana 60. Suomen innovaatiorahoituskeskus Tekes on yksi ohjelman kansainvälisistä yhteistyökumppaneista.

Ensikertalaisia ja konkareita

Ensimmäistä kertaa GAPiin osallistuva tamperelainen Primoceler kehittää laserhitsausmenetelmää, jolla suojataan herkkiä elektronisia komponentteja. Esimerkkejä näistä ovat ihmiskehoon asennettavat aktiiviset implantit ja avaruusteknologia. Euroopan avaruusjärjestö ESA esimerkiksi suojaa Primocelerin teknologialla satelliittiensa kriittisiä mikropiirejä.

– Olemme ainoita maailmassa, jotka tekevät laseravusteista mikrohitsausta lasiin. Muita liitosmenetelmiä on toki olemassa. Kilpailevissa tekniikoissa on kuitenkin aina jokin lisäaine mukana tai valmistusprosessissa käytetään erittäin korkeaa lämpötilaa. Herkät komponentit tuhoutuvat useimmiten lämmössä ja lisäaineet laskevat koko paketin luotettavuutta,  toimitusjohtaja Ville Hevonkorpi kuvailee.

Helsinkiläinen käyttäjäkokemuksen kehittämiseen ja palvelumuotoiluun erikoistunut Idean osallistuu ohjelmaan jo toista kertaa. Viime kerralla Idean sai ohjelmasta markkinaselvityksen, jossa arvioitiin yrityksen liiketoimintamallia ja omaa näkemystä Yhdysvalloista. Lähtö Atlantin toiselle puolelle on yrityksen mukaan osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.

– Meidän alun perin Piilaaksoon lähtenyt neljän hengen tiimimme on kasvanut jo 50 työntekijään siellä ja Teksasissa ja kasvaa koko ajan. Viemme Yhdysvaltoihin suomalaista mobiilikäyttöliittymäsuunnittelua ja pyrimme tuomaan Suomeen sikäläistä palvelumuotoilun osaamista, yrityksen perustaja Niko Frilander kertoo.

Tällä kertaa yritys hakee ohjelman avulla aiempaa laajempaa markkinakuvaa Yhdysvalloista ja globaaleilta markkinoilta.

Muut ohjelmaan tänä vuonna osallistuvat suomalaisyritykset ovat Cesim, Delfoi, Framery, Galvatek, Gemic, Good Sign, MUSH, Magisso, Merus Power Dynamics, RemoteA, Simosol, Surma ja Vividworks.

www.tekes.fi