Erikoisautoilla Saksaan

22.05.2014

Suomalainen tila-autojen varusteluosaaminen kiinnostaa myös kansainvälisiä asiakkaita. Ylöjärveläinen Jonasson Oy näkee tilaisuuden viennin vahvistamiseen, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juha Jonasson.

Tila-autojen sisustuksia ja varusteluita tekevällä Jonasson Oy:llä on kaksijakoinen kilpailutilanne. Hyvä uutinen on, että Euroopassa on vain parikymmentä kilpailijaa. Huono uutinen on, että suurin osa niistä on keskittynyt Suomen pienille markkinoille, joilla kuuminakin vuosina meni vain noin 700 autoa.

– Tilataksien kokonaismarkkinat ovat jämähtäneet vuoden 2009 pudotuksen jälkeen noin 500 autoon. Siksi on pakko kehittää uusia tuotteita ja asiakkaita,  hallituksen puheenjohtaja Juha Jonasson sanoo.

Koska Suomi on tilataksivarustelun eurooppalainen keskus, on kilpailu kotimaassa tiukkaa. Haasteita lisää se, että suurimmatkin alan yrityksistä ovat niin pieniä, että yrityksillä on niukat voimavarat vientiponnisteluihin. Jonassonin liikevaihdosta tulee tyypillisenä vuotena noin 10 prosenttia viennistä. Ensimmäinen vientikauppa syntyi noin 15 vuotta sitten Ruotsiin, mutta Volkswagenin alihankkijana yhtiö on vienyt tuotteita jopa Dubaihin ja Meksikoon saakka.

Juha Jonasson myöntää, että vientiponnistelut ovat jääneet muun kehittämisen jalkoihin.  Nyt yhtiöllä on kuitenkin poikkeuksellisen kiinnostava mahdollisuus avata vientiä Saksaan yhteistyössä Volkswagenin saksalaisen alihankkijan kanssa.

– Heillä ovat markkinat hallussa, vip-asiakkaita tiedossa ja resurssit markkinointiin. Näin hyvää vientimahdollisuutta Keski-Eurooppaan meillä ei ole ollut koskaan, Jonasson iloitsee.

Jos kaikki etenee alustavien suunnitelmien mukaan, ensimmäiset Jonassonin Carsport-autot ovat esillä lokakuussa Kölnin kansainvälisillä automessuilla. Mikäli toimintaa muuttuu jatkuvaksi, tekee suomalaisyhtiö Ylöjärvellä varustelumoduulit, jotka se toimittaa saksalaiskumppanille loppukokoonpanoon.

Kapasiteettipulaan Saksan yhteistyö ei ainakaan lopu, sillä Jonasson rakensi vuonna 2007 uutta toimitilaa 4200 neliötä.

Venäjän markkinoita yhtiö selvitti pari vuotta sitten, mutta tuolloinen yhteistyökumppani ei onnistunut löytämään oikeita asiakkaita. Jonasson uskoo kuitenkin, että itänaapurissa on potentiaalisia asiakkaita.

– Siellä on paljon rikkaita ihmisiä, jotka haluavat erikoisuuksia. Kysymys on vain, millä nuo asiakkaat tavoittaa, Jonasson pohtii.

Kumppanuus pitää tiellä

Volkswagen on ollut Jonassonin yhteistyökumppani jo vuodesta 1988 saakka. Nelisen vuotta sitten syntyi yhteistyö Mercedeksen kanssa ja vuosi sitten Fordin kanssa. Valmistajat ymmärtävät, että kehitystä hakevan yrityksen täytyy tehdä työtä monien kanssa näin erikoistuneella alalla.

Läheinen yhteistyö valmistajien kanssa on tärkeää muun muassa siksi, että varustelija saa uusien automallien kuvat vähintään puoli vuotta ennen mallin markkinoille tulemista. Näin asiakkaat voivat saada uuden mallin erikoisvarusteiden kera mahdollisimman nopeasti.

Jonasson saa mallien tiedot 3D-tiedostoina, jolloin yhtiö voi suunnitella tarkalleen mittoihin sopivat ratkaisut tietokoneella. Kumppanuus, tuotekehitys ja innostunut henkilöstö ovatkin elinehto yhtiölle

– Olemme investoineet parin viimeisen vuoden aikana tuotekehitykseen ja henkilöstöön enemmän kuin koskaan aiemmin, Jonasson sanoo.

Tuotekehityksessä sähköratkaisujen rakentaminen on nykyisin erityisen tärkeää, sillä sähköjärjestelmät ovat muuttuneet yhä monimutkaisemmiksi. Sisustukseen liittyvät tunnelmavalot, monitorit ja muut sähköiset ratkaisut ovat yhteydessä auton omaan sähköjärjestelmään.

Istuimet puolestaan ovat yhtiön klassista osaamista, josta koko yhtiön toiminta on lähtenyt liikkeelle vuonna 1965, kun Jonassonin isä aloitti toiminnan. Yhtiö valmistaa itse kokoon taitettavat istuimet, jotka voi kääntää auton seinälle niin, että autoon tulee hetkessä tilaa esimerkiksi pyörätuolille.

– Sujuva monikäyttöisyys on taksiasiakkaille erittäin tärkeää. Sen avulla autamme autoilijaa tienaamaan leipänsä entistä paremmin, Jonasson sanoo.

Kumppanuus asiakkaiden kanssa näkyy etenkin jälkimarkkinoinnissa. Yhtiön tietojärjestelmistä löytyy kaikkien valmistettujen autojen tiedot niin, että asiakas saa juuri oikeanlaiset varaosat monenkin vuoden päästä.

Samoin asiakkaat saavat ratkaisuja mahdollisimman monenlaisiin tarpeisiin. Carsport-varustelu on tarjolla kaikkiin hyötyajoneuvoihin pienistä pakettiautoista luksusbusseihin saakka.

Henkilöstötyytyväisyys näkyy tuloksessa

Auton varustelu on tiimityötä, johon osallistuu kymmenkunta ihmistä sekä vielä myyntihenkilöstö. Siksi ihmisten välinen yhteistyö on keskeinen onnistumisen edellytys.

– Yrityksissä keskitytään helposti liikaa asioihin ja unohdetaan ihmiset. Silloin ristiriidat jäävät purkamatta ja vuorovaikutus toimii huonosti, Jonasson pohtii.

Jonassonille johtajan itsetuntemuksen ja henkilöstön hyvinvoinnin merkitys avautuivat syvällisesti joitain vuosia sitten Tommy Hellstenin nelivuotisessa mentor-koulutuksessa. Sen jälkeen kolme yhtiön avainjohtajaa on käynyt myös työhyvinvointikoulutuksen.

Pienillä askelilla saa hyvinvointiin suuria loikkia. Jo päivittäinen kahvi- ja hedelmätarjoilu kertoo, että yhtiö arvostaa henkilöstöään. Tärkeintä ovat kuitenkin avoimuus ja rehellisyys ja kyky puhua kaikista asioista ajoissa. Sekä onnistumiset että haasteet on hyvä käsitellä mahdollisimman rakentavasti ja selkeästi.

Jonasson sanoo, että mentor-koulutuksen aikana hänelle itselleen avautui, miksi joissakin aiemmin tapahtuneissa muutostilanteissa oli ollut kitkakohtia ja miksi työpaikalle saattoi syntyä ihmisten välisiä klikkejä.

– Johdon itsetuntemus ja oma esimerkki ovat äärimmäisen tärkeitä henkilöstön hyvinvoinnin kannalta. Se näkyy myös tuloslaskelman viimeisellä rivillä.

Samalla pitää oppia hyväksymään, että näissäkään asioissa ei tulla valmiiksi, vaan kehitystyö on jatkuvaa ja loputonta.

[kainalojuttu]

Teksti ja kuvat: Risto Pennanen