Vuoden Nuori Johtaja 2014 -kilpailu käynnissä

Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun tavoitteena on nostaa esiin taitavia nuoria johtajia ja kannustaa nuoria kehittymään johtajina.

Ehdota suosikkiasi 14.9. mennessä.
Ehdota suosikkiasi 14.9. mennessä.

Vuoden nuoreksi johtajaksi haetaan henkilöä, joka johtaa päämäärätietoisesti ja kestävällä tavalla organisaatiotaan. Hän kantaa johtajana vastuun sekä asioista että ihmisistä. Hän on esimiestaidoillaan luonut työpaikalleen hyvän ja kannustavan ilmapiirin. Hän on sinut itsensä kanssa ja osaa mukauttaa vuorovaikutustaan tilanteen mukaan. Valitsijaraati arvostaa myös verkostoitumistaitoja.

Suomen Nuorkauppakamarit ry on järjestänyt Vuoden Nuori Johtaja –kilpailun vuodesta 2007 alkaen. Kilpailun pääyhteistyökumppanina on Teknologiateollisuus ry. Päävoittajan lisäksi kilpailussa palkitaan myös Teknologiateollisuuden Paras Vuoden Nuori Johtaja.

Teemana kestävä johtajuus

-Kilpailu nostaa esiin kestävän johtajuuden periaatteiden mukaisesti toimivia johtajia. Kilpailun tavoitteena on innostaa meitä tunnistamaan hyviä johtajia ympäriltämme ja kannustaa heitä toimimaan hyvän johtamisen esikuvina meille kaikille, kertoo kilpailun suojelija Anne Brunila.

Vuoden Nuori Johtaja 2014 -kilpailun pääpalkintona on CxO Mentorin huippujohtajan ammattimentorointipaketti.

Ehdota mielestäsi esimerkillistä nuorta johtajaa Vuoden Nuoreksi johtajaksi 2014!   Hakuaika päättyy 14.9.

Lue lisää kilpailusta ja aikaisemmista voittajista: nuorijohtaja.fi

Kommentit

Kommentoi