Täydennyskoulutusta ei saa betonoida rajatuille toimijoille

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ei kannata opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotusta uudenlaisen täydennyskoulutuksen luomisesta korkeakoulutetuille. Tämä niin sanottu erikoistumiskoulutus määritellään niin, että sitä saisivat tarjota vain ammattikorkeakoulut ja yliopistot. Se ei saisi olla avoimilla koulutusmarkkinoilla toimivaa, korkeakoulujen ja muiden organisaatioiden palvelutarjontaa vastaavaa ja tämän tarjonnan kanssa kilpailevaa täydennyskoulutusta.

Lakimuutoksissa tai niiden perusteluissa ei kuitenkaan millään tavalla täsmennetä, miten mahdollinen aukko koulutustarjonnassa todettaisiin. Avoin koulutusmarkkina myös jatkuvasti uudistaa tarjontaansa työelämän tarpeiden mukaisesti.

– Lainsäädännöllä ei saa luoda esteitä koulutustoimialan innovaatioille, varoittaa EK:n koulutuspolitiikan asiantuntija Marita Aho.

– Kyse ei ole vain yritysten edusta, vaan korkeakouluilla on itselläkin markkinaehtoista, pitkäkestoista tarjontaa kuten MBA-koulutusta.

Lakiluonnokset perustuvat erikoistumiskoulutusta pohtineen työryhmän kesällä 2013 julkaistuun raporttiin, minkä jälkeen tietoisuus julkisen talouden vaikeuksista on selvästi kasvanut. Tärkeintä olisikin nyt huolehtia siitä, ettei korkeakoulutukseen eikä tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoimintaan suunnattuja voimavaroja enää vähennetä. Samalla korkeakoulutuksen jo olemassa oleville erilaisille tutkintomuodoille suunnattuja voimavaroja tulisi hyödyntää mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisille nykyisin tarjottavat erikoistumiskoulutukset ovat perustuneet työelämän tarpeeseen ja niiden jatkuvuus täytyy turvata. Tarjontaa ei ole perusteltua laajentaa ehdotetulla tavalla. Ei ole syytä lisätä yhtenäiseen lainsäädäntöön pohjautuvaa osin julkiseen rahoitukseen perustuvaa tutkintotasoa nykyisten AMK, YAMK, kandi-, maisteri- ja tohtorikoulutuksien päälle.

Korkeakoulutettujen osallistumista täydennyskoulutustarkoituksessa tutkintotavoitteiseen koulutukseen ”ensikertalaisten” joukossa voidaan parhaiten säännellä rajoittamalla maksuttomia opintoja.

– Käytännössä se tarkoittaisi, ettei esimerkiksi maisteritutkinnon jo omaavalle enää automaattisesti kustannettaisi yhteiskunnan varoista toiseen maisterikoulutukseen kuuluvia opintoja, Aho selventää.

Rakennemuutostilanteissa tai muuten yhteiskunnan tarpeen niin perustellessa opintoihin voisi saada rahoitusta.

Kommentit

Kommentoi