Ympäristön hyväksi -palkinto Fortumille ja Sybimar Oy:n perustajalle

Fortumin Joensuun laitoksen pyrolyysituotanto ja Sybimar Oy:n perustaja, nykyinen hallituksen puheenjohtaja Rami Salminen on palkittu Messusäätiön Ympäristön hyväksi -palkinnolla. Palkinnon teemana oli kestävä biotalous. 

Raadin mukaan molemmat palkitut innovaatiot vievät suomalaista kestävän biotalouden osaamista maailmalle ja tukevat osaltaan Suomen biotalousstrategian toteuttamista.

Sähkön ja lämmön lisäksi bioöljyä

Fortumin Joensuun sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokseen integroitu bioöljylaitos alkoi tuottaa vuoden 2013 aikana bioöljyä. Laitokseen integroidulla pyrolyysituotannolla voidaan korvata fossiilista polttoöljyä. Pyrolyysiöljystä on tarkoitus valmistaa tulevaisuudessa myös uudenlaisia biopohjaisia tuotteita. Nopeapyrolyysiteknologiaan perustuva laitos on luokassaan maailman ensimmäinen.

Palkintoraadin mukaan Fortumin pyrolyysituotanto on hyvä esimerkki ratkaisusta, joka erottuu globaalissa biotaloudessa. Sähkön ja lämmön tuotannossa käytetään hakkuutähteitä, eikä kilpailla samasta raaka-aineesta muun biotalouden kanssa.

Sybimarin kalanviljelylaitos tärkeää paikallista toimintaa

Toinen palkituista, Sybimar Oy:n perustaja Rami Salminen on kehittänyt kiertovesiperiaatteella toimivan kalanviljelylaitoksen, jonka energia tuotetaan biokaasun avulla ja jonka vesi ja ravinteet hyödynnetään samaan kokonaisuuteen kuuluvassa kasvihuoneessa. Kalanviljelylaitos aloitti toimintansa 2012, biokaasulaitos 2013 ja kasvihuonerakentaminen on käynnissä parhaillaan.

Laitoksessa jätehuolto ja elintarviketuotanto tukevat toisiaan ja tekniikka hyödyntää hukkalämpöä tehokkaasti. Sybimarin ratkaisu lähentelee raadin mukaan teollisen symbioosin periaatteiden mukaista aine- ja energiavirtojen suljettua kiertoa. Sybimar on toimittanut laitteistoja mm. Vietnamiin ja Ruotsiin.

Ympäristön hyväksi -palkinto jaettiin neljättä kertaa

Suomen Messusäätiö jakaa 10 000 euron arvoisen Ympäristön hyväksi -palkinnon yhteistyössä Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi ympäristö- ja yhdyskunta-alan messujen yhteydessä Messukeskuksessa Helsingissä.

Tällä kertaa voittajan valitsi raati, jonka puheenjohtajana toimi Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Lea Kauppi. Muut jäsenet oliva EK:n johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, TEM:n Metsäalan strategisen ohjelman (MSO) strateginen johtaja Sixten Sunabacka, ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Merja Saarnilehto ja VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin.

Aiemmat Ympäristön hyväksi -palkitut:

2010: HKR Rakennuttajien kehityspäällikkö Ulla Soitinaho ja Vapaa ympäristö- ja tiedetoimittaja Jussi Laitinen
2008: VTT:n ilmastotiimi ja Metsäteollisuuden energiasäästötutkimus
2012: Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö

www.messukeskus.com

Kuva: Fortum Oyj

Kommentit

Kommentoi