EK kannattaa UM:n esitystä pk-yritysten kansainvälistymispanostuksista

27.11.2014

EK:n pk-johtaja Jyrki Hollmén pitää ulkoministeriön alivaltiosihteerin Matti Anttosen avausta kannatettavana: lisäpanostukset pk-yritysten kansainvälistymiseen olisivat ensiarvoisen tärkeä investointi, joka maksaisi itsensä Suomen kansantaloudelle takaisin.

Alivaltiosihteeri Matti Anttonen kommentoi YLE:n radiouutisissa 27.11., että tulevan hallituksen tulisi osoittaa pk-yritysten kansainvälistymiseen merkittäviä lisäsatsauksia.

EK:n tuoreen pk-johtajan Jyrki Hollménin mielestä nyt on lisäpanostusten aika:

– Pk-yritysten osuus Suomen kokonaisviennistä on esimerkiksi Ruotsiin verrattuna huolestuttavan matalalla tasolla ja kansantaloutemme siksi hyvin haavoittuva. Vienti on liikaa yksittäisten yritysten ja toimialojen varassa.

Vientiyritysten lukumäärä on kuitenkin kasvanut vuodesta 2008 noin 3 000 yrityksellä. Näillä uusilla alkuvaiheen yrityksillä on tyypillisesti suurimmat tarpeet kansainvälistymisen neuvonta- ja valmennuspalveluille. Tämä asettaa kovia vaatimuksia kansainvälistymispalvelujen järjestelmälle. Uudistuneen Finpron ja koko Team Finland -verkoston tulee vastata kasvavaan kysyntään yhä niukkenevilla resursseilla.

–  Nyt on välttämätöntä, että pk-yritysten kansainvälistymiseen osoitetaan sellaiset julkiset panostukset, että ne ovat vertailukelpoisia kilpailijamaiden vastaaviin ohjelmiin, resursseihin ja asiantuntemukseen nähden. Yhtä tärkeää on, että rakenteet saadaan toimiviksi ja päällekkäisyydet purettua.