Latvian EU-puheenjohtajakauden ykköstavoitteet: kilpailukykyinen ja digitaalinen Eurooppa

01.12.2014

Latvia korostaa investointien ja digitalouden merkitystä EU:n talouskasvun moottorina. Kevään aikana esille nousevat myös yhteistyösuhteet Ukrainan, Georgian ja Keski-Aasian maiden kanssa.

Latvia pääsee puheenjohtamaan Jean-Claude Junckerin komission ensimmäistä täyttä puolivuotiskautta 1.1.2015 alkaen. Baltia on EU:n polttopisteessä myös naapurimaa Liettuan liittyessä euroalueeseen vuoden alusta. Latvia on itse tuoreena euromaana ehtinyt jo saada myönteisiä kokemuksia, kun investoinnit ovat lisääntyneet yhteisvaluutan myötä.

Tavoitteet talouskasvussa

Latvia tarttuu EU:n ruoriin haastavassa vaiheessa. Vaikka EU-alueen taloudelle on ennustettu maltillista toipumista aiemmasta kriisistä, talousnäkymät ovat yhä heikot. Työttömyys on korkealla tasolla ja investointien määrä on vähäinen.
Latvia on asettanut puheenjohtajakaudelle kolme suuntaviivaa:
1) Kilpailukyky ja kasvu
2) Digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntäminen EU:n kehityksessä
3) EU:n globaalin aseman vahvistaminen

Latvian agenda nojaa vahvasti investointien lisäämiseen. Komission marraskuussa julkistama 315 miljardin investointiohjelma tuleekin olemaan keskeisesti esillä puheenjohtajuuden aikana.

Katseet digitaalisuudessa ja idässä

Investointien lisäksi Latvia korostaa digitaalisten sisämarkkinoiden merkitystä kilpailukyvyn lähteenä. Kevätkauden aikana halutaan edistysaskelia digitaalisen infrastruktuurin kehittämisessä. Latvia katsoo myös USA:n kanssa käytävien vapaakauppaneuvotteluiden (TTIP) olevan tärkeä osa-alue puheenjohtajuuskaudella.

Itäinen kumppanuus tulee olemaan puheenjohtajamaan huolenaiheena. Georgian ja Ukrainan lisäksi Latvia pyrkii katsomaan kohti Keski-Aasiaa, jonka EU-strategiaa se haluaa arvioida ja lisätä vuoropuhelua. Venäjän tilanteen mahdollisesti muuttuessa pakotteiden asteittainen purkaminen nähdään mahdollisuutena.

Energiaunioni on strategisen tärkeä ja sen uskotaan syntyvän etenkin alueellisen yhteistyön ja asteittaisen suunnittelun voimin.

Puheenjohtajuuskauden ohjelma julkistetaan joulukuun alussa. Puheenjohtajakauden kotisivut löytyvät täältä: www.es2015.lv