Yrittäjyys ja vaikuttaminen kiinnostavat nuoria

05.12.2014

Kansan arvot 2014 -tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat koulutukseen, poliisiin, EU:hun ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Yhä useamman suomalaisnuoren mielestä yhteiskunnallinen osallistuminen on tärkeää. T-Median Kansan arvot 2014 -tutkimuksen mukaan kolme neljästä 15–24-vuotiaasta pitää arvossaan äänestämistä ja yhteiskunnallisten asioiden tuntemusta.

Nuoret kaipaavat Suomeen myös kriittistä keskustelua sekä argumentoinnin kulttuuria.

Yhteiskunnallisista haasteista työn riittävyys huolestuttaa suomalaisia eniten. Samalla kansalaiset ilmaisevat tukensa yrityksille entistä vahvemmin: 86 prosenttia katsoo, että yrittäjyyttä pitäisi tukea erityisesti vähentämällä yrittämisen byrokratiaa.

Kaikkein voimakkaimmin yrittämistä tukisivat nuoret.

― Eläkeiän nosto, nuorisotyöttömyyden kasvu ja startup-boomi ovat herättäneet nuoria yrittämisen tärkeyteen. Myös yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat aiempaa enemmän, sanoo T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikka.

– Merkitystä on silläkin, että yhteiskunnalliset aiheet ja poliitikot ovat vähitellen löytäneet tiensä sinne missä nuoret ovat eli sosiaaliseen mediaan.

Suomi tarvitsee kansainvälistä yhteistyötä

Vuosittain toteutettavassa Kansan arvot -tutkimuksessa suomalaisilta kysytään, mihin he luottavat eniten.

Viime vuonna selkeää ykköspaikkaa pitäneen poliisin edelle on nyt kiilannut suomalainen koulutusjärjestelmä, johon luottaa 90 prosenttia kansalaisista. Luottamus poliisiin on kuitenkin edelleen kansainvälisesti korkealla tasolla, 89 prosentissa.

Vähinten suomalaiset luottavat mediaan, työnantajajärjestöihin ja kuntapäättäjiin. Toisaalta avoin tiedonvälitys on tärkeä arvo samoin kuin sananvapaus ja median lukutaito.

Neljä viidestä suomalaisesta katsoo, että menestyäkseen Suomi tarvitsee maailmanlaajuista yhteistyötä. Myös luottamus Euroopan unioniin on suurta: noin 40 prosenttia suomalaisista kertoo luottavansa EU:hun. Erityisen luottavaisia ovat nuoret aikuiset.

― Eurooppaa koettelevasta taantumasta huolimatta suomalaiset näkevät tulevaisuutemme yhä vahvemmin osana EU:ta ja globaalia taloutta. Viimeistään Ukrainan kriisi on havahduttanut huomaamaan, että Suomen kohtalo linkittyy länteen ja eritoten EU:hun, vaikka Venäjän merkitys Suomen kansantaloudelle on edelleen merkittävä, tulkitsee T-Median tutkimusjohtaja Sari Maunula.

Kansan arvot 2014 -tutkimuksen aineisto kerättiin viime kesänä ja siihen vastasi reilut 3 500 iältään 15–75-vuotiasta suomalaista.

Tutustu tutkimusraporttiin