Euroopan ja Suomen taivas on synkkä, mutta tähtiäkin näkyy

Euroopan suhdannekyselyt ovat olleet heikkoja keväästä lähtien, mutta marraskuu oli myönteisempi. Saksan IFO-indeksi koheni vain hivenen ja maan teollisuustuotanto väheni tuntuvasti elokuussa pudottaen koko EU:n tuotantoakin. Saksan suhdanteiden synkentyminen liittynee Venäjään. Euroopassa elpyminen ei ole vielä mitenkään konkretisoitunut.

Korot ovat lähes olemattomat ja euron arvo on laskenut. Öljyn hinta on pudonnut 40 %. EKP on lisännyt valmiuksiaan tukea talouskehitystä ja ensi vuonna odotetaan keskuspankin valtion obligaatio-ostojen lisääntyvän tuntuvasti. Pääjohtaja Draghi puhuukin jo suoraan inflaation kiihdyttämisestä, mitä viestiä on kuultu harvoin Euroopan keskuspankista.

Suomessa kansantalouden tilinpidon kolmas neljännes kertoi hiipuvasta taloudesta: Vienti ja kulutus pysyivät kesän tasolla, mutta investoinnit laskivat edelleen selvästi. Pelialan kasvu näkyy Informaatio- ja viestintäpalveluiden tuotannossa, mutta määrät eivät vielä kohota kovin paljon kokonaistuotannon lukuja.

Teollisuustuotannon kuukausittainen volyymi-indeksi jatkoi lokakuussa entisenlaista vaakalentoaan, vaikka kulkuneuvojen ja metallien valmistus lisääntyivät. Vienti ei kuitenkaan elvy, eikä edes toimialoilla näytä kipinöivän yhtään. Edes autoteollisuudessa pitäisi sentään näkyä jotain valoa. Tavaravienti ei lokakuun ennakkotietojen mukaan kasvanut viime vuodesta, mihin vaikutti myös vuoden 2013 lokakuun korkeat lukemat.  Ruplan ja Ruotsin kruunun heikentyminen on viennille haitallista.

Kotitaloudet pelkäävät maan talouden kehityksen heikkenemistä ja työttömyyden lisääntymistä. Asunnon tai auton ostoaikeita näyttäisi olevan jopa vähemmän kuin pahimmillaan finanssikriisin aikana. Virallinen työttömyysaste oli lokakuussa kausitasoitettuna noin 9 %. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastossa työttömien määrä on puolet suurempi kuin virallisen tilaston mukaan.

Kotimainen kysyntä väheni pääasiassa supistuvien investointien vuoksi. Heikentynyt ostovoima ja heikko työllisyys supistanee kulutusta ja sitä kautta myös palvelutuotantoa joka on tähän saakka estänyt kokonaistuotantoa vajoamasta.

Inflaatio on Suomessa alentunut, mutta täällä ei ole vielä nähty euroalueen tapaista itse hintaindeksin kääntymistä alaviistoon. Vaikka tilanne kotimarkkinoilla huononee, muutos ei liene kovin jyrkkä. Deflaatiosta puhutaan, mutta toistaiseksi aleneva hintakierre ei näytä Suomessa todennäköiseltä. Suhdanteet hiipuvat juuri siten, kuin niiden voi kuvitella hiipuvan alhaisen kasvun oloissa ilman erityisiä ennusmerkkejä paremmasta. Öljyn halpeneminen vähentää inflaatiota, mutta euron heikentyminen voi kohottaa sitä.

Tutustu EK:n talouskatsaukseen 10.12.2014

 

Kommentit

Kommentoi