Työvoimakustannusten nousuvauhti on taitettava pysyvästi

Ostovoiman kestävä kasvu edellyttää Suomen talouden kilpailukyvyn parantamista, todetaan Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan tänään (13. tammikuuta) julkistamassa raportissa.

Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan ansiot nousevat tänä vuonna 1,2 prosenttia ja kuluttajahinnat 0,8 prosenttia.

Tänä vuonna ostovoiman odotetaan pysyvän edellisen vuoden tasolla, sillä veronkiristyksistä huolimatta hidastuva inflaatio tukee ostovoimaa.

Suomen teollisuuden hintakilpailukyky heikkeni vuonna 2013 kolmatta vuotta peräkkäin. Vaikka tulevina vuosina koko talouden yksikkötyökustannusten nousu hidastuisi kilpailijamaiden tasolle, se ei riitä kääntämään Suomen kilpailukykyä paranevalle uralle.

Palkankorotusvaraa ei lähitulevaisuudessa ole, mikäli talous halutaan kääntää kasvu-uralle.

Hintojen lasku ei ole peruste palkankorotusvaatimuksille

Euroalueella kuluttajahinnat laskivat ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen viime joulukuussa. Lasku johtuu käytännössä yksinomaan öljyn hinnan rajusta laskusta, mikä on piristysruiske EU:n taloudelle.

Energiamarkkinoista johtuva hintojen tilapäinen lasku ei ole merkki pelätystä, taloutta lamauttavasta hintojen laskukierteestä. Eurooppa ei siis ole deflaatiossa, Suomi vielä vähemmän.

SAK:n pääekonomisti Olli Koski esittää yleisen hintojen laskun tuovan perusteita palkankorotuksille. Väite on erikoinen. Energiahintojen lasku tuo lisää ostovoimaa entisilläkin palkkatasoilla, eikä sillä voida perustella yleisiä palkankorotuksia.

Heikko taloustilanne ja yritysten huono kilpailukyky eivät anna pohjaa palkankorotuksille. Edessä on jakso, jolloin yleisiin palkankorotuksiin ei ole mitään mahdollisuuksia.

 

Kuva: 123rf.com

 

Lisätietoja

Kommentit

Kommentoi