Kreikan jatkettava rakenneuudistuksia

26.01.2015

EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila pitää tärkeänä, että Kreikassa vaalit voittanut Syriza-puolue jatkaa välttämättömiä rakenneuudistuksia. Tämä tarkoittaa paitsi korruption ja byrokratian purkamista myös sen tunnustamista, että julkisen sektorin toimintaa voidaan tehostaa mm. markkinoita hyödyntämällä. Esimerkiksi kilpailuttaminen on Kreikassa edelleen hyvin vähäistä.

– Syriza ei saanut ehdotonta enemmistöä parlamenttiin, joten puolue ei voi yksin päättää politiikan linjasta vaan joutuu tekemään kompromisseja maan sisällä. Tämän on arvioitu helpottavan neuvotteluja myös kansainvälisten rahoittajien kanssa, Urrila kommentoi.

Urrilan mukaan Kreikassa on tehty viime vuosina kovia säästöjä, jotka ovat kieltämättä aiheuttaneet vaikeuksia monille ihmisille. Säästöjen avulla on päästy siihen, ettei uutta velkaa enää tarvita normaalien menojen kattamiseksi. Vanha velkataakka on kuitenkin raskas, ja maa on todella ahtaalla.

– Rakenteelliset uudistukset ovat edenneet Kreikassa nihkeästi, kuten monessa muussakin maassa. Uudistuksia pitää jatkaa määrätietoisesti. Lainoja myöntäneet EU-maat ja EKP suostuvat tuskin siihen, että lainapääomaa leikataan. Näin ollen Kreikka yrittänee neuvotella edelleen laina-aikojen pidentämisestä ja korkojen alentamisesta.