EU:n kaupanesteselvitys: protektionismi jarruttaa eurooppalaisten yritysten vientiä

Haasteita on niin Venäjällä, Kiinassa, Brasiliassa kuin USA:ssa. Kasvussa ovat mm. kotimaisuusvaatimukset, joilla vaikeutetaan eurooppalaisten tuotteiden pääsyä markkinoille.

Komissio on julkaissut vuotuisen kaupanesteselvityksensä EU:n suurimpien kauppakumppanimaiden osalta. Kaupan esteinä tarkasteltiin haitallisimpia määräyksiä tai toimenpiteitä, joilla tietty maa on vaikeuttanut EU:sta suuntautuvaa tuontia tai investointeja.

Merkkejä kaupanesteiden määrän vähenemisestä ei ole, vaikka globaalit talousnäkymät ovatkin aavistuksen kirkastuneet. EU:n suurimmista kauppakumppaneista Venäjä on asettanut eniten kaupanesteitä ja Kiina toiseksi eniten.
• Venäjä 7
• Kiina 6
• Intia 4
• Brasilia 4
• Argentiina 3
• USA 3

Kotimaista suositaan, tuontia vaikeutetaan

Raportissa käy hyvin ilmi kaupanesteiden nykyiset trendit. Viime vuosina kasvussa ovat olleet erilaiset toimet, joilla suositaan paikallista valmistusta.
Esimerkiksi Brasiliassa kotimaista teollisuutta on suosittu mm. erilaisten tukien ja suosiollisemman verotuskohtelun kautta.

USA puolestaan suosii kotimaisia yrityksiä erityisesti julkisissa hankinnoissa, jotka eivät ole kovinkaan avoimia eurooppalaisille yrityksille erityisesti osavaltiotasolla. Parempi pääsy näihin julkisiin hankintoihin on yksi EU:n tavoitteista USA:n kanssa käytävissä TTIP-vapaakauppaneuvotteluissa.

Venäjällä useat kaupanesteet kohdistuvat erityisesti ruuan tuontiin. Viime vuonna Venäjällä asetettiin uusi laki, joka että Venäjän kansalaisten tiedot säilytetään vain ja ainoastaan Venäjän rajojen sisällä. Tällaisten tiedon pakollisen paikallistamisen vaatimusten odotetaan lisääntyvän jatkossa myös muissa maissa.

Tutustu komission kaupanesteraporttiin.

Lisätiedot:

Kommentit

Kommentoi