Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusselvitys jäi puutteelliseksi

Tänään luovutettiin STM:n työryhmän selvitys, jonka tarkoituksena oli kartoittaa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusvaihtoehtoja. – Työ jäi puutteelliseksi, arvioi EK:n asiantuntijalääkäri Jan Schugk.

Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet jatkuvasti. Samalla julkisen talouden tilanne on koko ajan huonontunut. Siksi on erittäin tärkeää, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta uudistettaisiin siten, että se yhdessä alan rakenneuudistuksen kanssa pienentäisi julkisen talouden kestävyysvajetta.

– Tulevan päätöksenteon tueksi olisi ollut välttämätöntä esittää luotettaviin analyyseihin perustuvat arviot siitä, miten valmistellut rahoitusmallivaihtoehdot vaikuttaisivat palvelujen saatavuuteen ja laatuun sekä julkisen talouden kestävyysvajeeseen, Schugk toteaa.

Työryhmän olisi myös pitänyt tarkemmin arvioida, miten rahoituskanavien muuttaminen vaikuttaisi palvelujen kysynnän kohdentumiseen ja samalla selvittää mikä vaikutus tällä olisi esimerkiksi perusterveydenhuollon palvelujen saatavuuteen, laatuun ja kustannuksiin. Esimerkki tällaisesta muutoksesta olisi työterveyshuoltoon sisältyvien sairaanhoitopalveluiden kysynnän merkittävä suuntautuminen perusterveydenhuoltoon.

Rahan ohjautuminen järjestäjältä palvelutuotantoon on jätetty kuvaamatta. Tämä on suuri puute, koska on havaittu, että erot palvelujen tuotantorakenteessa selittävät sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten eroja enemmän kuin erot väestön sairastavuudessa tai muussa palvelutarpeessa.

Palveluiden monituottajamallin ja siihen kytketyn asiakkaan valinnanvapauden avulla voidaan parantaa palveluiden saatavuutta, laatua ja tuotannon kustannustehokkuutta. Tämä toimintamalli olisi selvityksessä pitänyt kuvata ja analysoida perusteellisesti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen jatkovalmistelu on tehtävä kiinteässä yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon rakennevalmistelun kanssa. Vain siten voidaan toteuttaa uudistus, joka turvaa palvelut kustannustehokkaammin sekä antaa asiakkaille paremmat mahdollisuudet itse valita palveluiden tuottaja.

Lisätietoja

Kommentit

Kommentoi