Nuorille töitä -kampanja eteni myötätuulessa Hämeeseen ja Savoon

Elinkeinoelämän kampanja Palkkaa nuori – pelastetaan Suomi! vieraili alkuviikosta Lahdessa ja Savonlinnassa. Hanke etenee myötätuulessa, sillä huoli nuorten työllistymisestä on yhteinen koko maassa.

Lahdessa pidetyssä kampanjatilaisuudessa puheenvuoron käytti EK:n hallituksen jäsen, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä. Hän kertoi itse aloittaneensa työnteon maatilalla, jossa tehdään fyysisesti raskasta työtä.

– Se valmisti tulevia töitä varten ja teki helpoksi siirtymisen ”siisteihin sisähommiin”.

Lahden lähistöllä Nastolassa toimiva Kaarisilta ry tarjoaa taide- ja toimintakeskuksen palveluja erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Lisäksi se antaa musiikin ja kuvallisen ilmaisun ammatillista koulutusta erityisopetuksena.

– Mielestämme työpaikkoja voi ja suorastaan täytyy luoda nuorille. Ei siis pidä vain katsoa, löytyisikö töitä ja antaa sitten mahdollinen avoin paikka nuorelle, Kaarisillan toiminnanjohtaja Terttu Pohjolainen sanoi.

– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä palkkaamiimme nuoriin, ja he ovat olleet aina hyviä työntekijöitä, hän jatkoi.

Taavi Heikkilä rohkaisi yrityksiä ottamaan vastaan EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhdan haasteen nuorten palkkaamisesta. Päijät-Hämeen yritykset ovat vasta pääsemässä siinä alkuun.

Uuden henkilön, nuoren tai iäkkäämmän, rekrytoiminen on työnantajalle aina iso päätös. Epäonnistunut rekrytointi tulee kalliiksi.

Joskus voi myös käydä niin, etteivät hakijat ja työpaikat kohtaa. Hakemuksia avoinna olevaan tehtävään tulee vain vähän eikä hakijoiden joukosta välttämättä löydy sopivaa henkilöä edes suuren nuorisotyöttömyyden aikana.

Yrittäjyys voi olla yksi mahdollisuus työntekoon

Myös Savossa nuorten työllistyminen on yhteinen aihe yrittäjille ja yritysjohtajille. Alueen väestö ikääntyy vauhdilla ja nuorisotyöttömyys on korkeissa lukemissa. Etelä-Savossa on tällä hetkellä noin 1 300 työtöntä nuorta.

EK:n hallituksen jäsen, OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen sanoi Töitä nuorille -kampanjatilaisuudessa Savonlinnassa, että Suomeen tarvitaan nykyistä myönteisempää asenneilmapiiriä ja tekemisen meininkiä. Karhisen oma työura on kulkenut pankin kesäapulaisesta pääjohtajaksi.

Palkkatyön rinnalla yrittäjyys tarjoaa nuorille uravaihtoehdon. Sukupolvenvaihdos on ajankohtainen monessa yrityksessä, mikä myös voi synnyttää nuorille työmahdollisuuksia.

Tilaisuudessa toivottiin lisää keinoja ja alueellisia foorumeja, joilla nuorissa virinnyt yrittäjyysinnostus ja konkariyrittäjien yrittäjäkokemus voisivat kohdata aidosti. Siitä voisi syntyä mielenkiintoisia uusia yrittäjyysmahdollisuuksia, se voisi helpottaa nuorten yrittäjyyskynnyksen ylittämistä ja tuoda myös pk-yrityksiin startup-henkeä uudistumisen tueksi.

Ota haaste vastaan ja ilmoita avoimesta työpaikasta: www.nuorilletoita.fi 

 

Kommentit

Kommentoi