Nuorten työllistäminen innosti Raumalla ja Porissa

15.04.2015

Palkkaa nuori – pelastetaan Suomi -maakuntakiertue saapui tiistaina Satakuntaan Oras Oy:n hallituksen puheenjohtajan Jari Paasikiven johdolla.

EK:n hallituksessa toimiva Paasikivi käsitteli puheenvuoroissaan nuorten työllistämistä ja Suomen elinkeinoelämän tilaa.

Raumalla ja Porissa järjestetyissä tilaisuuksissa oli vastassa myös median edustajia Satakunnan Kansasta, Yle Satakunnasta ja Länsi-Suomi-lehdestä.

Keskustelu nuorten työllistämisestä herätti yleisössä ansaittua innostusta ja koettiin erityisen tärkeäksi aiheeksi maakunnassa. Satakunnan kiertue sisälsi käynnin sarjatuotanto-osien sopimusvalmistaja R-Sarkon Oy:n tehtaalla Raumalla, jossa vierailijat pääsivät tutustumaan ammattioppilaitoksesta työharjoittelussa olevan Olli Jalon työtehtäviin.

Joustoa vientiteollisuuteen ja kotimarkkinoille

Kotimaakunnassaan esiintynyt Jari Paasikivi ilmaisi huolensa Suomen talouden nykytilanteesta ja esitti viennin kilpailukyvyn kohentamisen lääkkeenä elinkeinoelämän ahdinkoon.

Erityisen tärkeinä keinoina tilanteen korjaamiseksi Paasikivi näkee joustojen lisäämisen sekä vientiteollisuudessa että kotimarkkinoilla. Hänen mukaansa suomalainen elinkeinoelämä altistuu globaalille kilpailulle joka päivä. Tästä syystä talouspoliittisessa keskustelussa olisi siirryttävä uudelle tasolle, jotta suomalaisen työelämän vahvuudet voitaisiin ottaa täyteen käyttöön yhdessä eri osapuolten kanssa.

Kiertue jatkaa seuraavaksi Rovaniemelle ja Lappeenrantaan

Lappset Groupin hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo esiintyy Rovaniemellä 15.4. ja YIT:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Lappeenrannassa 17.4.

Tartu haasteeseen osoitteessa www.nuorilletoita.fi

Voit seurata kampanjaa Facebookissa ja Twitterissä. Katso myös kampanjan isän Matti Alahuhdan kampanjavideo.