Nuorten työllistäminen innostaa sosiaalisessa mediassa

18.05.2015

Elinkeinoelämän haastekampanja ’Palkkaa nuori – pelastetaan Suomi’ on kerännyt runsaasti huomiota Facebookissa ja Twitterissä.

Toukokuun puolivälissä kampanjan Facebook-sivuilla rikkoutui 6 000 tykkääjän raja. Kiinnostus ja osallistuminen kampanjointiin ovat osoitus siitä, että nuorten työllistäminen koskettaa monia. Työ opettaa työelämätaitoja ja avaa polkuja työelämään. Nuorena tehdyllä työllä on merkitystä myös tulevien koulutus- ja uravalintojen kannalta.

Yritykset ovat lähteneet kiitettävän aktiivisesti mukaan työllistämistalkoisiin. Kampanjan omille nettisivuille nuorilletoita.fi on ilmoitettu jo yli 14 000 työpaikkaa miltei 600 yrityksen voimin. Kesätyöpaikkojen kampanjointi alkaa olla ohi, mutta sivustolle ilmoitetaan säännöllisesti erilaisia työpaikkoja nuorille.

EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta haastoi helmikuussa kaikki EK:n yli 16 000 jäsenyritystä mukaan työllistämiskampanjaan. Tarkoituksena on kannustaa työnantajia nuorten palkkaamiseen ja auttaa yrityksiä ja nuoria kohtaamaan toisensa paremmin.

Ota työllistämishaaste vastaan tai etsi avoimia työpaikkoja kampanjan kotisivuilla.

Seuraa kampanjaa Facebookissa ja Twitterissä.