Työelämän tarpeilla liian pieni rooli yliopistojen rahoitusmallissa

19.05.2015

Yliopistojen rahoitusmallin hiominen on parhaillaan käynnissä. EK ajaa yliopistojen rahoituksen jopa pientä kasvattamista mutta sillä ehdolla, että raha käytetään entistä fiksummin.

Tavoitteena tulisi olla lukumääräisesti vähemmät, mutta tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavammat koulutus- ja tutkimusyksiköt.

EK edellyttää  laadukkaan opetus, tutkimus- ja julkaisutoiminnan oheen yritysyhteistyön lisäämistä ja uuden yrittäjyyden tukemista.

– On nurinkurista, että yritysyhteistyötä, yrittäjyyttä tai muunlaista yhteiskunnallista vuorovaikutusta myös julkisen sektorin, esimerkiksi hyvinvointialojen kanssa ei rahoitusmallissa erikseen palkita, pahoittelee  innovaatioasiantuntija Jari Konttinen.  .

– Olisi erittäin tärkeää, että rahoitusmallien tarkistamisen yhteydessä myös ns. kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toteutumiseen luodaan toimintaa ohjaava mittaristo.

Työllistymisen mittari rahoitusmalliin

Yliopistot saavat valtiolta perusrahoitusta tiettyjen kriteerien, mm. suoritettujen opintopisteíden ja tutkintojen mukaan. Yhdessä ne muodostavat rahoitusmallin. Sitä tarkistetaan paraikaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esitteli alustavia tuloksia kuulemistilaisuudessa 18.5.

EK esitti eilisessä kuulemisessa, että se kannattaa laadullisen työllistymisen mittaria sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliin.

Rahoituksen kriteeriksi saatava työnantajien palaute

EK on jo pitkään ajanut työnantajapalautetta rahoitusmalliin opiskelijapalautteen rinnalle, kertoo  EK:n koulutusasiantuntija Marita Aho.

EK:n mukaan olisi myös erityisen tärkeää selvittää, miten työelämän osaamistarpeet muuttuvat esimerkiksi digitalisaation, robotiikan ja teollisen internetin mullistaessa tapaa tehdä työtä, ammatteja ja kokonaisia toimialoja.

Valtakunnallisella opiskelijapalautekyselyllä opiskelijoilta kerätään tietoa opintojen ja ohjauksen tilasta yliopistojen, opettajien ja opiskelijoiden tarpeisiin.

– Opiskelijoilta pitää ehdottomasti selvittää myös, millä tavalla yliopisto on sisällyttänyt opetukseen yritysyhteistyötä ja tarjonnut kontakteja työelämään. Yliopisto-opinnot pohjautuvat uusimpaan tutkimustietoon, mutta vähintään yhtä tärkeää se on kytkeä myös  käytäntöön, toteaa Marita Aho.