Ammatilliset tutkinnot mukaan työelämän muutosvauhtiin

26.05.2015

Ammatillisten tutkintojen uudistamisprosessi on usein liian hidas suhteessa työelämän osaamistarpeiden muutosvauhtiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut ohjausryhmän ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen ja tutkintojen kehittämisen tueksi.

–Tarkoituksena on, että jatkossa uusiin ja muuttuviin osaamisvaatimuksiin voidaan reagoida nopeammin ja joustavammin, kun painopiste siirtyy koko tutkinnon uudistamisesta tutkinnon osien kehittämiseen, kertoo EK:n koulutuspolitiikan asiantuntija Satu Ågren.

Ohjausryhmän työn lähtökohtana on viime vuoden lopussa tehdyt tutkintojärjestelmän kehittämislinjaukset ja uudet säädökset. Elokuussa astuu voimaan lainsäädäntö, jonka myötä kaikki ammatilliset tutkinnot ovat osaamisperusteisia ja ne muodostuvat tutkinnon osista.

Tutkinnon sisään lisää valinnan  mahdollisuuksia

Ammatillisia perustutkintoja on 52 ja ammatti- ja erikoisammattitutkintoja yhteensä 325. Erityisesti osa ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista on varsin kapea-alaisia. Uudistuksen tavoitteena on yhdistää tutkintoja laajemmiksi kokonaisuuksiksi, karsia tarpeettomat päällekkäisyydet tutkinnoista sekä lisätä valinnan mahdollisuuksia tutkinnon sisällä.

– Ammatillisen tutkintorakenteen uudistaminen on tehtävä tiiviissä yhteistyössä alakohtaisten työelämän asiantuntijoiden kanssa, painottaa Satu Ågren.

– Tutkintojen kehittämistyölle on varattava riittävät resurssit, jotta voidaan tunnistaa myös toimialojen yhteistä osaamista.

Ohjausryhmän toimikausi päättyy 1.8.2018.

********************************************

Ohjausryhmän tehtävänä on

  • laatia linjaukset ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen ja ammatillisten tutkintojen kehittämiseksi erityisesti ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osalta
  • laatia toimialoittaiset tavoitteet ammatti- ja erikoisammattitutkintojen kehittämiseksi
  • ohjata ammatti- ja erikoisammattitutkintorakenteen kehittämistä ja seurata uudistuksen toteutumista
  • arvioida erikoisammattitutkintojen suhdetta korkeakoulututkintoihin ja korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksiin
  • arvioida tarve ja vaikutukset osaamispisteiden käyttöönotolle näyttötutkinnoissa.