Blogissa: Päästökaupan yhdistäminen on askel kohti globaalia hintaa hiilelle

Kun valtiot vähitellen julkistavat kansallisia panoksiaan (INDCs, Intended Nationally Determined Contributions) Pariisin joulukuisia ilmastoneuvotteluja varten, voi olla mielenkiintoista pohtia sisällön lisäksi keinoja, joilla päästötavoitteet saavutetaan, kirjoittaa EK:n palkkatilastojen harjoittelija Juho Koistinen.

Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä on tärkein yksittäinen väline, jolla EU:n päästötavoitteet saavutetaan, ja sillä olisi kattavuutensa ja valmiin infrastruktuurinsa puolesta mahdollisuus laajeta EU:n ulkopuolellekin. Uuden valtion liittyminen suurempaan järjestelmään voisi tulla kyseeseen erityisesti, jos päästökauppaan kuuluvia aloja on vähän ja kaupankäynti harvojen toimijoiden käsissä. Tällöin päästöoikeuksien hinta on altis suurille heilahteluille, ja liittyminen kattavampaan järjestelmään vakauttaisi päästömarkkinat. Tämä loisi ennustettavuutta markkinoille ja helpottaisi yritysten investointeja puhtaaseen teknologiaan.

Harjoittelijamme Juho Koistinen on kirjoittanut päästökaupasta kanditutkielmassaan.
EK:n harjoittelija Juho Koistinen on kirjoittanut kanditutkielman päästökaupasta.

Oma vai yhteinen?

Toinen tapaus, jossa järjestelmät voisivat yhdistyä, liittyy päästökaupan käyttöönottoon. Sen sijaan, että päästökaupan vähennyskeinokseen valitseva valtio aloittaisi oman järjestelmänsä, voisi se liittyä suoraan jo käynnistettyyn järjestelmään. Tätä logiikkaa seurasi Australian ilmastopolitiikka elokuussa 2012 heidän suunnitellessaan liittymistä EU:n järjestelmään. Vaikka malli yhteisestä päästökaupasta sittemmin kuopattiin, osoittavat käydyt neuvottelut, että kattava yhteisjärjestelmä voisi olla osa ratkaisua etsittäessä reittiä kohti globaalia päästöjen hinnoittelumekanismia.

Synergiaetujen vastapainoksi päästökaupan yhdistävien osapuolten on ratkaistava kysymys päästökaupan hallinnon järjestämisestä. Kahden tai useamman osapuolen tulisi päästä yhteisymmärrykseen ainakin päästöoikeuksien ilmaisjaon ja huutokaupan välisestä suhteesta, päästökauppaan sisällytettävistä talouden sektoreista ja ennen kaikkea yhteisestä päästökiintiöstä, jonka mukaan päästöoikeuksia lasketaan liikkeelle. Nämä kysymykset ovat tuttuja EU:n päästökauppaa koskevista neuvotteluista, eivätkä ole osoittautuneet yksinkertaisesti ratkeaviksi. Lisäksi osapuolten pitää päättää päästökaupasta kertyvien tulojen kohdentamisesta.

Kohti tasapuolista taakanjakoa

Päästökauppa laajenee tulevaisuudessa yksitellen uusiin päästöjä vähentäviin valtioihin, ja järjestelmät mahdollisesti muodostavat pienempiä yhteenliittymiä. Tällöin voidaan saavuttaa kustannussäästöjä yhdistymisen tuloksena, kun päästöjä vähennetään enenevissä määrin siellä missä se on halvinta. Toisaalta yhdistymisen tuoma hallinnollinen rasite voidaan pitää matalana muodostettaessa paikallisempia yhteenliittymiä.

EU:n kannalta on olennaista, että päästötavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi ulottuvat mahdollisimman monen hallinnon asialistalle. EU:n ei pidä jäädä yksin vähennystavoitteidensa kanssa ja aiheuttaa alueen teollisuudelle kustannuskilpailukyvyn rapautumista. Päästökaupan laajeneminen on yksi keino muiden muassa, joilla voidaan edistää päästöjen globaalia hinnoittelua ja tasapuolista taakanjakoa ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi.

Kommentit

Kommentoi